maanantai 17. maaliskuuta 2014

Tallinnan kaupunginhalli

Jo vuosikausia olen ihmetellyt (monen muun suomalaisturistin tavoin, luulen) mikä massiivinen betonirakennelma jää oikealle puolelle kun Tallinnan matkustajasatamasta lähtee vanhaankaupunkiin päin, ja jonka alta kulkee myös kävelyreitti Lentosatamaan. Viime Tallinnan matkan lopussa ennen laivan lähtöä oli viimein tilaisuus kipaista sinne hämärtyvässä illassa.


Näkymä huipulta kaupunkiin päin vahvisti tunnelman kolmannen valtakunnan aikaisesta paraatikentästä.


Paikoin rakennelma oli päässyt jo aika huonoon kuntoon.


Meren puolella portaat laskeutuvat taas alas. Siellä on Helsingin ja Tallinnan väliä takavuosina liikennöineen Copterlinen helikopterikenttä.


Hökötyksen katolta, sillä katto se on, näkyy mm. Lentosataman halliin..


ja toisaalla pienen metsikön yli risteilyaluksille varatuille satamalaitureille.


Niin, mikä tämä on? Kyseessä on Moskovan olympialaisiin vuonna 1980 valmistunut kulttuuri- ja urheilukeskus, joka viroksi tunnetaan nimellä Linnahall (Kaupunginhalli). Pytingin uumenissa on 4800-paikkainen teatteri ja jäähalli. Paikan omilta sivuilta ymmärsin sen olleen suljettu jo vuodesta 2009 lähtien.

1 kommentti:

Mari Jalava kirjoitti...

Kiitos. Tätä mietimme myös me tällä matkallamme. Mutta ei vaan jaksettu kävellä katsomaan. Aikamoinen rakennelma...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...