Glorian antiikki 127 (2/2014)

Numeron teemana on lasi, ja heti alkuun tunnustan että se on museolaiselle mitä harmittavin materiaali. Ei minkäänlaisia leimoja, malleja lainailtiin surutta tehtaalta toiselle ja käytettiin pitkään - ts. ajoitus ja valmistajan määrittely ovat oikea päänsärky.

Kaikille suosittelen Tuija Peltomaan artikkelia Kun koti menee myyntiin. Maailmassa on jo niin paljon tavaraa, sitä vanhaakin, ettei sen myynnistä suuria kannata odotella. Terveellisen muistutus antiikkiskenessä, jossa on useinkin taipumus hehkuttaa huippuhintaisia "löytöjä".  Asiallinen oli myös Peltomaan kolumni siitä miten vanhojen esineiden tuntijaksi ei tulla vain niiden kuvia netistä katselemalla.

Keräilijänä esitellään Jonas Forth, jonka intohimon kohteena on tiikki (teak), ja varsinkin tuntemattomammat materiaalin parissa työskennelleet suunnittelijat, sellaiset kuin Eino Mattila (1921-71) ja Sakari Pykälä (1926-96). 1950-70-luvuilla valmistettuja esineitä ei millään tavoin voi pitää antiikkina, mutta kaiketi ne ovat sitä suuressa huudossa olevaa vintagea.

Lopuksi taas tyrmistyttävä paljastus museoammatilaisen tietämättömyydestä. Ensi kerran luin esinetyypistä nimeltä cocktailsormukset. Sellaisella tarkoitetaan huomiota herättävän suurta ja näyttävää sormusta, jota pidettiin kieltolain ajan illallisjuhlissa viestimässä kantajan tarkoituksesta pitää hauskaa kielletyn aineen parissa. Suosiossa ne pysyivät sen jälkeenkin, ja Suomeen muoti tuli 1960-luvulla.