perjantai 14. maaliskuuta 2014

Entente vastaan Turkki pelilaudalla

Twilight of the Ottomans lopetettiin tasapeliin kesken sodan ensimmäisellä pelikerralla. Toista peliä varten sorvasimme hieman sääntöjä:

- Voittopistetilin putoaminen pakkaselle kesken pelin ei enää aiheuttaisi tappiota, mutta joukkojen ostaminen velaksi ei edelleenkään olisi sallittua.

- Voitto ratkaistaisiin lopun pistetilanteella, ei kertyneellä kassalla (joka helposti toisi voiton kummallekin).

Tässä lyhyt katsaus rintamittain. Egyptissä entente on pysynyt suurimmalta osin puolustuskannalla.


Vasta vuoden 1917 puolella maihinnousu Syyriaan toi haltuun Deran ja Jerusalemin.


Suurin ententen menestys on ollut Mesopotamiassa, jossa on vallattu jo Bagdad ja Felludscha. Venäläisten ripeästi sodan alussa valtaama huoltoreitti Persian halki Abadanin satamaan on myös pystytty pitämään auki ja siirtämään suurelta osin brittien valvomaksi.


Kovempi on ollut venäläisten kohtalo. Kaksi vallankumousta tulevat eventteinä lähes varmasti, ensimmäinen tuli jo 1916 ja heikensi puolustusta niin että turkkilaiset ovat pystyneet rynnimään Länsi-Kaukasukselle.


Britit pystyivät pelastaman katastrofista vain Bakun, ja Tabrizin, jonne 20. armeijakunta marssi kuvan ottamisen jälkeen.


Hejazissa, joka pelikartalla sijoittuu heti Persiasta itään, entente on valloittanut Mekan ja pari rannikkokaupunkia.


Pienempiä maihinnousuoperaatiota on myös tehty. Ennen vallankumousta Venäjä pystyi katkaisemaan Konstantinopolista johtavan radan useaan otteeseen. Valitettavasti kumous vei mahdollisuuden näihin suicidaalisiin maihinnousuihin.


Välimeren puolelta pääradan voi katkaista Aleppon lähettyvillä. Tässä sillanpää, jonka turkkilaiset tosin pian tuhosivat.


Nyttemmin rata on noilta paikkein poikki sissien vallattua brittien laivatykkien tuella vasemmalla näkyvän Adanan kaupungin.

PÄIVITYS 19.3.

Nyt pelattiin vuosi eteenpäin keväästä 1917 kevääseen 1918. Ententen rynnistys jatkui Palestiinassa, Dera menetettiin, mutta tilalle vallattiin Beersheba ja Haifa.


 Myös Beirut ja paljon taisteltu Välimeren pohjukka ehtivät olla hetken brittien hallussa.


Kaukasukselta ei sen kummempia kuin että toinenkin Venäjän vallankumous tuli, vei viimeisetkin joukot ja toi bolsevikkien puna-armeijan ainoan yksikön. Se asettui sääntöjen mukaan tyhjillään olevaan kaupunkiin, tässä tapaukseesa Potiin. Merellä kelluu saman eventin turkkkilaisille tuoma saksalaisdivisioona, joka tekee maihinnnousun Georgiaan.


Idässä ei sinänsä suurempia rintaman heilahduksia tapahtunut, taistelut raivosivat ankaria tappioita vaatien Bagdadin ja Mosulin välimaastossa.


Yleistilanne muuttui silti suuresti. Osmanien valtakunta on romahtamisen partaalla, loppu ovat niin rahat kuin joukotkin, ja käynnissä olevalla kevään 1918 vuorolla turkkilaiset eivät hyökänneet enää lainkaan, vaan vetäytyivät puolustusasemiin odottamaan ententen loppurynnistystä.

PÄIVITYS 31.3.

Viimeisellä kolmella kierroksella taistelut riehuivat erityisesti Syyrian-Palestiinan alueella, joka, kuten muistamme, oli viettänyt sodan alkuvuodet melkoista hiljaiseloa. Tässä kuvasarja ententen etenemisestä.



 

Onnekas eventti paljasti Damaskoksen puolustuksen heikkouden, joten sekin vallattiin lopuksi, turkkilaisten käsiin jäi tällä suunnalla vain Beirut ja Dera.

Anatolian rajoilla nähtiin Turkin viimeiset, eventin sanelemat pakkohyökkäykset. Aleppo ja Ras el Ain jäivätkin lopussa turkkilaisten haltuun.


Mesopotamiassa vallattiin ja pidettiin sen sijaan Mosul ja Kirkuk.



Peli mallinsi ottomaanien romahduksen sodan lopulla siis varsin hyvin. Kun hallussa olleet voittopisteet laskettiin, osui Turkin pistemäärä välille 26-50 eli "Draw: your empire survives" ja ententen välille 51-75 eli "Victory: your empire survives and you gain some concessions at Versailles". Koska pisteitä on jaossa vain 101, ei molempien ole mahdollisuutta saavuttaa tuota jälkimmäistä voittoa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...