Matka jatkui La Priscionan nuraghelle. Nämä muuraamattomat kivirakennelmat, kuten em. jättiläisen hautakin, ovat pronssikautisen nuraghe-kulttuurin luomuksia.
Sisäänkäynti keskustorniin.
Oven yläpuolella oleva aukko oli tarpeen rakenteen kestävyyden kannalta, olivat tutkijat saaneet selville.
Sisällä ei tilaa mahdottomasti ollut.
Kattoikkuna.
Tornin etupihaa.
Asuinpaikan muita rakennelmia.
Kummassakin kohteessa oli mukana paikallisopas, jälkimmäisessä tämä kuvassa vasemmalla oleva pieni ja pippurinen paikallispatriootti.
Miehen mielestä nuraghien rakentajat eivät olleet mysteeri, he olivat nykysardinialaisten esi-isiä. Itsekin kallistuisin sille kannalle, mutta opas vain paransi tahtia ja ilmoitti sardinialaisten olevan seemiläinen kansa. Sardinian pohjoisosa tunnetaan nimellä Gallura, ja se oli vuoristoa merkitsevänä sanana samaa perua kuin Israelin Galilea! Olipa löydetty myös seemiläissukuista kieltä olevaa kirjoitusta.
Wikipediankin mukaan käsitykset Sardinian esihistoriasta ovat vähintäänkin kiistanalaisia ja näemmä näitä teorioita näyttää riittävän. Varsinainen sardinialainen kulttuuri on aina keskittynyt saaren sisäosiin. Rannikolla olivat riesana malaria ja vieraat miehittäjät. Muistan kauan sitten lukeneeni, miten italialaiset antropologit tulívat saaren kulttuuria tutkittuaan siihen tulokseen, että valloittajat olivat foinikialaisista alkaen vaikuttaneet hämmästyttävän vähän saaren elämänmenoon.
Nuragheja löytyy saarelta peräti n. 7000, jättiläisten hautoja on laskettu 321. Paikallisoppaan mukaan syy nuraghien rakentamiseen oli yksinkertainen, ne kestävät ja suojaavat talvisin pohjoisesta puhaltavalta mistraalituulelta.
Varsin kivinen postaus tämä, mutta loppuun vielä yksi kallio. Ne olivat täällä graniittia kuten meillä, mutta peräti toisennäköisiä. Eivät jääkauden hiomia, vaan veden ja tuulten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti