Koulu oli juuri päättynyt ja paikalle tupsahti oppilaita reppuineen. Kiitettävää kyllä Muhammed komensi kerjäämistä yrittäneet takaisin ruotuun. Kyläkontrolli toimii kuulemma niin hyvin ettei poliisejakaan tarvita.
Leppoisa kylänraittitunnelma oli käsinkosketeltava. Vuohetkin (vaiko lampaat?) ottivat turistilauman vastaan rauhallisesti.
Kohteena oli Ahmed Saberille nimetty koulu.
Esittelykierroksella tulivat tutuksi koulun peseytymistilat...
...sähköpostiosoite...
...kirjasto...
...tietokoneluokka...
...rukousnurkka...
...ja tavallinen luokkahuone.
Kokoonnuimme luokkaan, jossa Muhammed kertoi nubialaisten kulttuurista, mm. sen että nubialaisten kieli jakaantuu kahteen niin erilaiseen murteeseen, etteivät puhujat ymmärrä toisiaan. Toisaalta raja Sudaniin päin on matala, ja kanssakäyminen sen takana olevien nubialaiskylien kanssa helppoa.
Muiden egyptiläisten kanssa eivät nubialaiset usein avioidu, ja Muhammed arveli syyksi heidän avioliittonsa kolmen vuoden "koeaikaa", jonka sulhanen joutuu asumaan morsiamensa vanhempien luona. Mies on tällöin tarkan syynin alla kun selvitetään onko hän "a good boy or a playboy", kuten Muhammed asian ilmaisi.
Oppilaiden tekemiä käsitöitä oli myynnissä varainhankkimistarkoituksessa. En ostanut mitään, mutta sen sijaan laitoin muutaman kolikon keräyslippaaseen. Kaikenlaisiin Afrikan kyläkoulujen tukemisiin on varmaan tullut osallistuttua, mutta kerrankin oli tilaisuus siihen paikan päällä.
Matka jatkui kyläraittia seuraavaan kohteeseen.
Kanahäkkejä?
Kahvila ja kauppa, sivulta ja edestä.
Aidan takana on jotain kuvattavaa...
...banaaneja, raakoja tosin vielä.
Palmuineen, banaaneineen kaikkineen tunnelma oli täällä kaikkein afrikkalaisin koko matkan aikana.
Kurkattiin myös kylän moskeijaan.
Mekan suunnan osoittava mihrab.
Seurasi mutkittelua kapeita kujia myöten...
...yksityiskotiin, jossa meille tarjoiltiin hibiskusteetä.
Kuten opas huomautti, eivät nubialaiset olohuoneensa seiniä myytävillä käsitöillä verhoile, eli paikkaa oli somistettu vierailevia ryhmiä varten. En ole myöskään varma josko täytetty krokotiili on tyypillinen nubialainen sisustuselementti, mutta sellainenkin siellä oli.
Ja oli myös muitakin täytettyjä otuksia.
Mutta ennen kaikkea siellä oli ihkaeläviä niilinkrokotiilejä, kaksi poikasta. Ei selvinnyt miten ne olivat taloon päätyneet, oppaan mukaan poikasia selviää joskus voimalan turbiineista padon alapuolelle. Mene ja tiedä.
Alakerrassa käytiin vielä moikkaamassa talon muita asukkaita...
...ja palailtiin sen jälkeen rantaan päin.
Yksi kohde vielä oli, palmuseinäinen maja...
...jossa mies kutoi mattoja myyntiin.
Krokotiilejä oli täälläkin, kuolleita tosin.
Venelaiturilla sopi pohdiskella sitä miten turistien vihannekset pestään pullovedellä, mutta nubialaiset pesevät astiansa Niilin vedessä.
Kokka kohti itärantaa ja risteilijäämme.
Jos modernisaation mittarina pitää McDonaldsia, on se saavuttanut Assuaninkin!
Illalla laivan juhlien teemana olisi ollut Nubia, mutta se jäi väliin, sillä aamulla odotti aikainen herätys, Abu Simbeliin startattaisiin klo 4.
1 kommentti:
Tämä oli hieno vierailu,mielenkiintoinen. Nuo krokotiilit näyttävät olevan ihmisille tärkeitä kun niitä on joka paikassa.
Lähetä kommentti