tiistai 7. helmikuuta 2012

Sallan ja Kiestingin taistelut

Ehdin harmitella täällä, etten koskaan ehtinyt hankkia S&T:n peliä Forgotten Axis: The Finnish Front. Mutta mitäpä sitä ei netistä löytyisi ja löytyi tämäkin, aika suolaiseen hintaan vain.

Peli on siis jatkoa Petsamon taisteluja käsitelleelle, ja kuvaa Sallan ja Kiestingin taisteluja 1941-42. Kumpaankin on kaksi skenaariota, Sallan osalta elokuulta ja syyskuulta 1941, Kiestingin suunnalla taistellaan suomalaisten hyökkäys elokuussa 1941 ja neukkujen vastahyökkäys huhtikuussa 1942.

Suomen puolelta ovat mukana Sallassa taistellut 6. divisioona sekä Kiestingissä hyökännyt 3. divisioona. Turkulainen JR14 on torjumassa Kiestingin kelirikkohyökkäystä. Lisäksi mukana on 1. jääkäriprikaati neljine pataljoonineen ehkä jotain koskaan ilmestymätöntä varianttia varten, sillä mihinkään skenaarioon se ei kuulu eikä historiallisesti koskaan pohjoisessa ollut. Saksalaisia edustavat 169. divisioona, SS-divisioona Nord sekä 163. divisioona kokonaisuudessaan vaikka pohjoisessa siitä palveli vain osa. Pienempinä saksalaisosastoina mukana ovat konekivääripataljoonat 4 ja 14, rakettipataljoona Norwegen, 139. vuoristojääkärirykmentti (lainassa Petsamon rintamalta) sekä 40. erillinen panssaripataljoona.

Neuvostojoukoista mukana ovat Sallassa 104. divisioona, 122. divisioona ja 1. panssaridivisioona. Kiestingin suunnalla puolustavat Uhtuaa alkuun 88. divisioona ja Grivnikin prikaati, myöhemmin myös enigmaattinen "1st Polar Rifle Division", joka seikkaili jo Petsamon suunnan pelissä. Huhtikuun vastahyökkäyksen aikaan 88. divisioona on ylennetty kaartindivisioonaksi ja saanut numerokseen 23. Avuksi ovat tulleet 263. divisioona, 8. hiihtoprikaati, 67. ja 80. merijalkaväen prikaatit sekä 14. armeijan erillinen jalkaväkipataljoona.

Kartat ovat korpea kuten odottaa sopii. Sallan lohko ulottuu Kairalan kapeikosta Vermanjoelle:


Paikannimet ovat sinne päin, mutta Ilikurtin ymmärtää kyllä Yläkurtiksi ja Allakurtin Alakurtiksi.

Säännöt ovat simppelit, periaatteessa samat kuin Petsamo-pelissäkin. Hämmästyttävää kyllä, minkäänlaisia huoltosääntöjä ei ole. Yksiköiden on tosin oltava 5 heksin päässä esikunnastaan ollakseen komennossa, mutta siihenkin riittää linnuntie yli zoccien ja vihollisyksiköidenkin - ilmeisesti radiot pelaavat. Liiketaulukossa ei ole mitenkään huomioitu yksikön mekanisointia eli tankit ja kuorma-autot etenevät tiettömässä korvessa siiinä missä jalkaväkikin. Vuodenaikakaan ei vaikuta, joten hiihtopataljoonat hiihtänevät taisteluun kesät talvet.

Optionaalisena sääntönä on joukkojen tehokkuus (effectiveness), joka annetaan skenaarion alussa ja voi muuttua pelin aikana huonompaan tai parempaan. Odotuksenmukaisesti suomalaisten tehokkuus on parhainta ja saksalaisten ja neukkujen kehnompaa. SS-Nord aloittaa kerrassaan miinuksilta, sehän oli saanut turpaansa Sallan kirkonkylän valtauksessa ennen näiden skenaarioiden alkua. Nord näyttää olevan mukana joka skeniksessä ja toki se moneen paikkaan ehtikin selkäänsä saamaan, mutta silti epäilyttää että syynä on vain jenkkien hinku saada SS-yksiköitä joka ikiseen peliin jossa saksalaisia ylipäätään on.

Toistan tässä Petsamon pohjalta periytyvän epäilyni ettei tämä simulaationa häävi ole, mutta kun mukana on sekä kemiläisiä että turkulaisia osastoja niin mukavahan tätä olisi pelaamaan päästä.

Peli on esillä Pelien maailmoissa -näyttelyssä Turun linnan isossa linnantuvassa 27.4.2012-24.3.2013.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...