sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Beirut '82

1980-luvulla oli tapana toteuttaa strategiapelejä aivan viime aikojenkin aiheista. Niinpä Israelin hyökkäyksestä Libanoniin 1982 ("operaatio Rauha Galileaan") tai pikemminkin sen loppuvaiheesta julkaistiin Strategy&Tactics-lehdessä peli jo vuonna 1989 nimellä Beirut '82.

Alaotsikokseen peli sai Arab Stalingrad, koska Jasser Arafat oli luvannut Beirutin sellaiseksi muodostuvan. Lähtö sieltä PLO:lle kuitenkin tuli, sillä kertaa Tunisiaan. Sotaretki muistetaan israelilaisen Merkava-pannssarivaunun ensiesiintymisestä, mikä on huomioitu Israelin tankkicountereiden silueteissa.

Kartta on todella pieni ja heksit isoja:


Kovin suurta arvosanaa ei tällekään voi antaa, onpahan jälleen yksi kiireessä tehty lehtipeli. Israelin on voittaakseen vältettävä omia tappioita, mutta se on pelaamissamme peleissä onnistunut vallan hyvin. Beirutin voi vallan hyvin jyrätä annetussa ajassa tarvitsematta ottaa riskejä.

1980-luvun sotia kuvanneita pelejä kertyi kokoelmiin aikoinaan useampiakin. Palataan niihin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Epäsymmetrisissa sodissa ja tätä myöten näitä sotia käsittelevissä peleissä ”voittajan” julistaminen ei ole yksinkertaista. Israel voitti ja PLO hävisi Libanonin sodassa 1982, jos mittapuuna pidetään PLO:n poistumista Libanonista ja sen sotilaallisen voiman hajoamista vuosiksi eteenpäin. Israel hävisi samaisessa sodassa, jos mittapuuna pidetään rauhan saamista Israeliin. PLO voitti, koska Israel ”hävisi rauhan” ja tunnusti PLO:n tasavertaiseksi neuvottelukumppaniksi.

Voittajia olivat ilman muuta PLO:ta radikaalimmat Hizbollah ja Hamas, jotka syntyivät PLO:n jättämään sotilaalliseen tyhjiöön.

Libanonin maroniittikristityt kuuluvat ironista kyllä sodan häviäjiin. Israelin sotaretken toissijaisena, virallisesti ääneen lausumattomana, tavoitteena oli vahvistaa israelilaismielisiä Libanonin sisällissodan osapuolia. Vähintäänkin Israelin hiljaisella hyväksynnällä olla puuttumatta asiaan enimmäkseen kristityt ns. falangistijoukot panivat toimeen Sabran ja Shatilan verilöylyn, jossa menetti henkensä 700-3500 pakolaisleireillä ollut palestiinalaista, enimmäkseen lasta, naista ja vanhusta. Tämä verilöyly vähensi kristittyjen poliittista vaikutusvaltaa.

Syyriasta en osaa sanoa, voittiko se vai hävisi. Ehkä voitti, sillä se ei kärsinyt sotilaallista tappiota – Israel ja Syyria varoivat visusti ampumasta toisiaan – ja sen tukema Hizbollah kasvatti vaikutusvaltaansa.

Kun kerran ”voittajan” määritteleminen oli oikeasti noin vaikeaa, ei ihme, että peli(kin) epäonnistuu tässä. Sekä Israelin että PLO:n pelaajan on mahdollista saavuttaa maksimipistemäärä. Kyllä, luit oikein – voittopisteille on annettu maksimi, jonka kumpikin voi saavuttaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...