Vastaanotto oli kuitenkin lämmin, ja kahvit juotiin henkilökunnan kahvihuoneessa. Sen kattoa koristi kuvio joka kertoi rakentamisen aloitusvuoden: ANNO 1654.
Sisäpihaa kiertää alimmassa kerroksessa holvikäytävä.
Seuraavan kerroksen käytävissä on ikkunat. Seinät ja katot ovat täynnä maalauksia, ja seinien alaosat mietelauseita monilla kielillä.
Komeita ovat portaikotkin joita siirrytään kerroksesta toiseen.
Ylimmän kerroksen käytävissä on palkkikatto, mutta taidetta on seinillä sielläkin. (Hevosen kerrotaan kuuluneen tulevalle kuninkaalle Kaarle XIV Juhanalle Leipzigin kansaintaistelussa 1813.)
Asuinhuoneet olivat verhojen pimentämiä, joten niistä sai vain pari tunnelmallista kuvaa.
Onneksi ase- ja haarniskakokoelma oli paremmin valaistu. Tappovehkeistä innostuneen sotahullun se saa Stendhalin syndrooman partaalle.
Melkoinen on myös kirjakokoelma. Montakohan tuhatta niitä taas olikaan, ja pakkasen armoilla kuten kaikki muukin.
Eikä tilanne aivan ongelmaton olekaan. Tässä kuivataan liian kosteaksi päässyttä kirjastohuonetta.
Linnan rakennuttaneen kreivi Carl Gustaf Wrangelin kuollessa 1676 linnan komeimmaksi tilaksi kaavailtu juhlasali jäi kesken, ja kesken se on siitä lähtien ollut.
Työkalut ja höyläpenkit ovat odottaneet tekijöitä siis jo n. 240 vuotta.
Viereisessä huoneessa oli linnan isännän oma työkalukokoelma. Kuuleman mukaan hänen piti eläkepäivinään alkaa harrastamaan sorvausta, joka tuolloin oli kuninkaillekin sopivaa ajanvietettä.
Ruotsin valtiolla, ja museona, linna on ollut vuodesta 1967 lähtien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti