Naurata tai kuole

Syystä tai syyttäni sain kutsun elokuvan Suomen hauskin mies lehdistönäytökseen viime keskiviikkona. Leffan ensi-ilta on vasta parin viikon päästä 16.3., mutta vaikutelmia tässä jo nyt.

Työväenteatterin näyttelijät ovat punakaartilaisina joutuneet sisällissodan jälkeen Helsingin edustan vankilasaarelle. Näyttelijäkunnalle rapsahtaa kuolemantuomio, mutta sadistinen leiripäällikkö (roolissa Jani Volanen) lupaa armahtaa koko joukon jos nämä onnistuvat esittämään viihdyttävän komedian saarelle tuleville korkeille vieraille.

Vanki- ja keskitysleirikuvauksena tämä väistämättä vertautuu moniin kaltaisiinsa, aina Kwaijoen sillasta Auschwitzin tyttöorkesteriin, ja suomalaisena vankileirikuvauksena tietysti elokuvaan 1918 - mies ja hänen omatuntonsa. Mieleen tuli myös Jerry Lewisin ristiriitaisen vastaanoton saanut ja wikipedian mukaan vuoteen 2024 esityskiellossa oleva The Day the Clown Cried.

Komediaksi aihe on ollut liian haastava, itsessäni se sai aikaan vain muutaman naurunpyrskähdyksen. Silti elokuvan tarina kantoi loppuun asti hienojen roolisuoritusten vuoksi, niistä tietysti keskeisimpänä teatterinjohtaja Parikkaa esittäneen Martti Suosalon panos. Paavo Kinnusen esittämä omatuntonsa kanssa painiva jääkärivääpeli Alfred Nyborg oli jotensakin pakollinen hahmo vankileirikuvauksessa, tosin Paavo muistutti viiksineen niin hätkähdyttävän paljon isäänsä Heikki Kinnusta että odotin koko ajan Leo Lastumäenkin inkarnaation ilmestyvän paikalle.  Ehkä elokuvan tärkein anti onkin se, että 100 vuoden takaisesta murhenäytelmästä voi vihdoin kertoa myös tässä tyylilajissa. Avoimeksi jäävän lopun voi nähdä moraalisena opetuksena - tai sitten keinona livahtaa käsikirjoituksen luomasta umpikujasta.

Elokuvan kerrotaan "perustuvan tositapahtumiin", ilmeisesti Ison Mjölön vankilasaarella järjestettyyn vankien teatteriesitykseen. Puvustus ja lavastus oli omiin silmiini kohtuullisen vakuuttavaa, ja ajan henkeä oli haettua historiasta kaivetuilla roolinimillä, Parikan esikuvana on epäilemättä ollut Jalmari Parikka, ja komendantti Kalmin pahamaineinen Hans Kalm. Idea siitä että saksalaiset olisivat keränneet suomalaisvartjoiden aseet pois siksi ajaksi kun eduskunta äänesti kuninkaasta, oli ehkä draaman kannalta onnistunut, mutta historiafriikin se sai kiemurtelemaan vaivautuneesti. Aitoa sen sijaan oli nälän kuvaus, ja ruoan keskeinen, joskus kohtalokaskin rooli. Jokainen vuoden 1918 leirikuvauksia lukenut tietää millaisessa nälässä vangit todellakin elivät.

Parhaiten mieleen iskostui yhden teatterilaisen Parikalle sinkoama syytös että tämä oli alkanut punakaartin johtajaksi vain saadakseen esittää isoa roolia. Miten totta myös rivimiesten osalta kun sitä tarkemmin ajattelee! Molempien osapuolten mutta varsinkin punaisten osalta syntyy tosiaan mielikuva että siviilit alkoivat näytellä sotilaita ja vallankumouksellisia - ajatelkaapa vain lukemattomia studiokuvia pyssyjen ja miekkojen kanssa "sotaisasti" poseeraavista punakaartilaisista vailla vähäisintäkään sotilaskoulutusta.