Vuoden viimeisessä numerossa on käyty kuvaamassa joulukattausta Heinolan kaupunginmuseossa. Lukiessa oli tullut jo tieto että museon pitkäaikainen johtaja Kari-Paavo Kokki oli eronnut vastalauseena museotoiminnan alasajolle. Toivottavasti Kokki jatkaa kuitenkin lehden avustajana.
Pitkä juttu on myös remontoidusta presidentinlinnasta. Remontin yhteydessä restauroitiin myös linnan huonekalut, ja siihen saatiin asiantuntija-apua Turustakin. Kuvassa Keltaisesta salista näkyy Severin Falkmanin Kaarle Knuutinpoika Bonden lähtö Viipurin linnasta jne. ja taas voin voivotella sitä miten pieneksi määrältään ja kooltaan suomalainen historiamaalausgenre jäi. Tuokin taulu mahtuu hyvin sohvan yläpuolelle.
Esinetutkijan noloja tunnustuksia -sarjassa on kerrottava etten ollut koskaan kullut suunnittelijasta, jolla on kyllä komea nimi: Carl-Gustaf Hiort af Ornäs (1911-96). Koko joukon modernistisia mööpeleitä hän näyttää 1950- ja 1960-luvuilla sunnitelleen.
Esinemaailmaa ovat myös kaakaojuomia varten suunnitellut kupit ja kannut. Asteekkien alkuperäinen suklaajuoma oli ilmeisesti melkoisen tujua tavaraa, ja saavutti Euroopassa suosiota vasta kun hurjimmat mausteet oli karsittu. Melko yläluokkaisena juomana se silti pysyi, ja kiinteää suklaatahan ryhdyttiin valmistamaan vasta 1800-luvulla - monissa kieliessä kaakao onkin edelleen "kuumaa suklaata".
Koskettavinta oli Tuija Peltomaan kolumni Joulu hiljaisessa kodissa, jossa hän kertoi käynnistään eräässä kodissa kuolinpesän irtaimiston arviointia suorittavana antiikkikauppiaana. Olin itse vastaavassa tilanteessa kuluneena vuonna, noutamassa museon testamenttilahjoituksena saamaa numismaattista kokoelmaa, ja olin todistamassa miten yksinäisenä kuolleen ihmisen koti oli enää vain tyhjentämistä odottava yksiö. Jotenkin se pysäytti kun paikalliset huutokauppakeisarit saapastelivat tinkimässä summaa josta hyvästä olisivat sen tyhjentämässä. Miten vähän ja arvotonta elämästämme voikaan jäljelle jäädä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti