Glorian antiikki 132 (7/2014)

Oma suosikkini lehden jutuista kertoi heraldiikasta. Maallikolle on vaikea käsittää, ettei vaakunalla ole yhtä oikeaa visuaalista ulkoasua, vaan sen "virallinen" versio on kirjallinen vaakunaselitys, jota taiteilija soveltaa eri yhteyksissä. Porvarisvaakunoissa on kilven yläpuolella umpinainen pistokypärä, mutta Ritarihuoneen aatelissuvuilla avonaisempi turnajaiskypärä.  Niiden määrä kertoo aseman arvoasteikolla: riviaatelisella yksi kypärä, vapaaherralla eli paronilla kaksi ja kreivillä kolme. Ruhtinas Menschikoffin vaakunasta voi laskea kerrassaan viisi kypärää - kukahan olisi ollut oikeutettu neljään?

Turkuun on tultu Viri Teppo-Pärnän kolumnissa, jossa hän kertoo kävelyluennoistaan Itäharjulla ja Nummenpakalla, ja muistuttaa alkuperäisten peltikattojen arvosta rakennusperinteessä. Hyvä pointti, jota en ollut tullut ajatelleeksi.

Ulkomaan kohteena on Wien, jälleen yksi Euroopan pääkaupunki jossa ei ole tullut käytyä, nyt tosin olisi lukijamatka luvassa, mutta tuskinpa tulee lähdettyä. Eurooppalainen kahvilakulttuuri sai, kuten tunnettua, alkunsa turkkilaisilta vuoden 1683 piirityksessä jääneistä kahvipapusäkeistä. Sitäpä en ennen ole kuullutkaan että niitä luultiin ensin kamelinrehuksi. No, jutut on juttuja.

Mitä en tiennyt ennen tätä: teesiivilät on reijitetty poraamalla, mutta sokerisirottimet sahaamalla. Tämmöisiä ignoramuksia sitä museoissa työskentelee!