Pelialueena on Berliinin kaupunki. Katuverkon survominen hexagonaalikuviointiin on aina vähintään haastavaa, tässä näyte kaupungin keskustasta, joka onkin jo tullut tutuksi Vuosisadan takaista Berliiniä -sarjassa:
Countereita on melko paljon, yksiköt ovat kaksipuolisia ja voivat olla joko liike- (Maneuver Mode) tai taistelutilassa (Combat Mode). Tässä skaalassa myös yksikön (kotikutoista termiä käyttääkseni) naamoilulla (facing) on jo merkitystä, ts. mihin päin panssariyksiköiden keulat ovat jne. Huoltosääntöjä ei ole, mutta hieman niitä vastaavasti yksiköiden on oltava esikuntien komennossa, ts. tietyn matkan päässä niistä. Tykkituli ryskää kaari- ja suorasuuntaustulena.
Neukkujen tavoitteena on vallata valtiopäivätalo (Reichstag) tai vangita Hitler bunkkeristaan, kumpikin tapahtuma päättää pelin. Jälkimmäisessä tapauksessa neukuille tulee automaattisesti voitto, em. tapauksessa pisteet lasketaan normaalisti, samoin siinä tapauksessa että peli jatkuu 15. kieroksen loppuun.
(Epähistoriallisina) variantteina on mm. Flakturmiksi muutettu valtiopäivätalo, jo aiemmin tavatun latvialaisdivisioonan yhden pataljoonan (!) seikkailut sekä Steinerin kuuluisa vastahyökkäys, jonka peruuntuminen elokuvassa Perikato on innoittanut niin monia Youtuben Hitler-parodioita.
Optionaalisina sääntöinä ovat kulkeminen metrotunneleissa, moninpeli sekä joukko natsihallinnon kihoja omina liikuteltavina countereinaan (viimeksi mainittua emme ole käyttäneet).
Kerran tämä on muistaakseni sodittu ja patalaiskana pelasin silloinkin Saksaa. Itä-Preussista tutut vastustajat olivat nyt hieman eri marsalkkoina vastassa, mutta kumpi menestyi paremmin, en muista. Kilpailu voi olla veristä, säännöt mahdollistavat neukuille jopa tykistökeskityksen ampumisen naapuriarmeijan yksiköihin, tietysti "vahingossa"... siihen vastustajani eivät yllytyksestäni huolimatta sortuneet.
Parhaiten muistan vain yhden oman mokani: yksi tärkeä tie jäi tukkimatta ja Konevin tankit pöllähtivät suoraan Moltken sillalle, josta puna-armeija kyllä oikeastikin tuli yli Reichstagia valtaamaan. Paljon ei muutenkaan ollut tehtävissä, joukot kun olivat enimmäkseen nostoväkeä ja Hitler-nuoria. Melkeinpä paras yksikkö taisi olla SS-Nordland-divisioona, jonka sijoitin ydinkeskustan puolustajiksi. Kovasti ne siellä sinnittelikin ennen kuin huomasimme väärin tulkittujen sääntöjen vuoksi niiden olevan turhankin timmejä. Siihenpä se Reichstagin puolustus sitten romahti. Saksan pelaajan edun mukaista on teettää Aatulla itsari (nopanheiton takana) ennen kuin neukut saavat hänet käsiinsä, mutta nyt en muista sitäkään miten sen asian kanssa kävi.
Kovin korkeaa arvosanaa ei tälle voi antaa, countereita on paljon, modesta toiseen vaihtaminen melkoista sättäämistä ja muistaakseni taistelutkin aika konstikkaita. Perikato-leffa pitäisi pelatessa panna ehdottomasti taustalle pyörimään.
Lopunajan trilogia on minisarja toisen maailmansodan viimeisiä taisteluja itärintamalla kuvaavista peleistä.
5 kommenttia:
Onkos näissä sinun esittelemissäsi peleissä (tunnustan, en ole lukenut jokaista tekstiä läpi) mukana sivillejä? Tuli mieleen, kun huomasin Slaten tuoreen jutun Shooting Gallery. Why aren't there any civilians in military video games?
Fortress Berlin -pelin kartta on mykistävän hieno. Siitä käy varsin hyvin ilmi, mitä pari vuotta kestänyt länsiliittoutuneiden pommituskampanja on saanut aikaan: raunioituneen miljoonakaupungin. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että Berliinin taistelun aikana Neuvostoarmeijan tykistö ampui enemmän ammustonneja kaupunkiin kuin länsiliittoutuneet kahdessa vuodessa olivat pudottaneet. Pelin aloituspäivänä 21.4. Berliinin ilmatila siirtyy juuri länsiliittouneilta Neuvostoilmavoimille. Erinomaisen kartan vastakohtana ovat pelin armeijaa tai armeijakuntaa osoittavat nappulat, joiden värit tekevät muuten selkeistä nappuloista hieman sekavat. Värisokeille nappulat ovat kuulemma painajaismaiset.
Pelin mittakaavasta johtuen kaari- ja suorasuuntaustulella ampumiset tapahtuvat tosiaan eri taulukoita käyttäen. Vaikka kumpikin mekanismi alkuun vaikuttaa ylivoimaisen hankalalta, niin kyllä ne kokenut pelaaja oppii. Tämä on kenties Karin pelistä saaman kielteisen vaikutelman takana. Kun ATO-lehden pelit ovat yleensä varsin yksinkertaisia mekanismiltaan, FB on selkeä poikkeus tästä.
Pelatessamme Konevin joukot tosiaan pääsivät yllättämään saksalaisia pelanneen Karin Moltken sillan kautta, mutta eikös ne lyöty takaisin? Itä-Preussista tuttuu tapaan minä sain Žukovina tapella jokaisesta korttelista hullunlailla. Tosin pelasimme alussa hieman väärin, minkä johdosta Konev sai tuon etumatkan. Myöhemmin kävi tosiaan ilmi, että osa pelaajista ei ollut lukenut riittävän tarkkaan komentosääntöjä. Peli päättyi muistaakseni Neuvostoarmeijan voittoon.
Peliin on myöhemmin ilmestynyt variantti, jossa länsiliittoutuneet tekevät maahanlaskujoukoilla yllätyshyökkäyksen Berliiniin eli näemme brittien, kanadalaisten ja yhdysvaltalaisten viilettävän jeepeillä pitkin Berliiniä. Vaikka variantti olettaa, että Hitler joutui Šturmovikin surmaamaksi tarkastusmatkallaan Berliin ulkopuolella, minkä johdosta saksalaisten komentojärjestelmä on luhistumisen partaalla, variantti on kyllä täyttä fantasiaa. Vaikka saksalaisten vastarinta olisikin ollut heikompaa kuin neuvostojoukkoja vastaan, en usko, että länsiliittoutuneiden sodanjohto olisi halunnut ottaa riskiä, että kevyesti aseistetut maahanlaskujoukot juuttuvat verisiin katutaisteluihin kaukana omista maajoukoistaan.
@Kaisa: Eipä oikeastaan. Pakolaiset tien tukkeena on faktoroitu sisään muistaakseni vain kahteen peliin, joista toinen käsittelee Ranskan valtausta 1940 ja toinen hypoteettista Varsovan liiton hyökkäystä länteen 1980-luvulla. Eivät ole edes countereina, vaan omien joukkojen liikkumisen abstraktina hidasteena. Armeijoiden klassinen näkemys siviileistä, voisi joku sanoa.
Siviilejä ei tosiaan esiinny varsinaisina nappuloina, vaan Karin mainitsemina abstrakteina asioina. Karin mainitsemissa peleissä siviilit hidastavat omien joukkojen liikkumista, ts. eteneviä Varsovan liiton joukkoja Länsi-Saksan teillä olevat pakolaiset eivät voisi vähempää liikuttaa.
Nostaisin esiin tuon liikkumisen hidastamisen lisäksi toisenlaisen siviilien mallintamisen peleissä eli sotatoimet alueella, joissa on siviilejä. Toista Indokiinan sotaa (tunnettu myös nimellä Vietnamin sota) ennallistavassa pelissä Vietnam 1965-1975 siviilit on mallinnettu siten, että Etelä-Vietnamin/Yhdysvaltain pelaa voi aina kierroksen alussa julistaa haluamansa provinssit ns. vapaan tulen vyöhykkeiksi. Tällöin tykistö ja ilmavoimat voivat moukaroida aluetta täydellä teholla, mutta provinssin saaminen hallitukselle myötämieliseksi vaikeutuu huomattavasti, mikä on Etelä-Vietnamin pelaajan perimmäinen tavoite.
Peli Beirut '82 ennallistaa loppuvaiheita Israelin hyökkäyksestä Libanoniin 1982 ("Operaatio Rauha Galileaan"). Peli sijoittuu lähes kokonaan Beirutin kaupunkialueelle, ja Israelin pelaajan täytyy pelissä varoa tulittaessaan suhteetonta siviilien tappamista. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että peli ei mitenkään mallinna Sabran ja Shatilan verilöylyä.
Kolmas mieleeni tuleva peli, jossa siviilien kohtaloa on jotenkin mallinnettu, on Chad: The Toyota wars. Peli ennalistaa tapahtumia Tšadissa Libyan ns. Aozoun kaistaleen miehityksestä 1977 aina vuoteen 1990, jolloin nykyinen presidentti Idriss Déby syöksi vallasta lempinimellä Afrikan Pinochet tunnetun diktaattorin Hissène Habrén. Tšadin(kin) konfliktissa nälkä näytteli merkittävää osaa, mikä on pelissä mallinnettu siten, että sotiminen heikentää provinssien ruokatilannetta. Aluksi huono ruokatilanne pelaa kapinallisten pussiin, mutta täysimittaisen nälänhädän puhkeaminen lopettaa pelin molempien osapuolien tappioon.
Lähetä kommentti