Nähtävyyksistä ensimmäinen oli Pietari Henrikinpojan tekemistä seinämaalauksista tunnettu Pyhän Mikaelin kirkko.
Asehuoneessa oli Neitsyt Mariaa esittävä veistos.
Kirkonoven molemmin puolin olivat aikoinaan olleet P. Mikaelin ja P. Pietarin patsaat, muttta reformaatio oli heidät vienyt. Tässä Mikaelin nissi oven vasemmalla puolella.
Kirkosta kävelymatkan päässä oli seuraava kohde, Poukan talo.
Tiloissa oli kaksi vaihtuvaa näyttelyä, millekäs muullekaan kuin kananmunille...
...ja virvoitusjuomatehtailulle omistetut.
Talon etupihalla on Kateellisen kivi.
Poikettiin myös Laitilan rukoushuoneella, joka on kuulemma jaetulla ensimmäisellä sijalla Suomen vanhimpien seurantalojen sarjassa. Taloa kunnostaa talkoilla Kulttuuriseura Walo.
Sisällä ei vielä paljon nähtävää ollut, hieno puhujankoroke kuitenkin.
...ja uusi.
Kauppilan umpipiha oli itsestään selvä kohde.
400000 kanan lisäksi Laitilassa on todistetusti ainakin muutama lammas.
Laitilalaisten kylänraittien kruisailun jälkeen aterioitiin etukäteen tunnelmalliseksi luonnehditussa Louhenlinnassa. Aika erikoinen paikka se olikin, eikä ruoassakaan moittimista.
Ulos oli rakennettu jos jonkinlaisia kivimuodostelmia.
Metka paikka, eipä ihme että laitilalaiset siellä pikkujoulujaan mielellään viettävät!
Tämä maakuntamatkailusta tällä erää, päätän raporttini Laitilasta tähän.
Muualla netissä: Laitilan kylien varhaisvaiheet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti