sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Vuosisadan takaista Berliiniä - 11


9. Berlin. Universität.

Edellisellä kerralla tarkastelemamme oopperatalo jää nyt kuvan oikeaan reunaan ja näkymää hallitsee v. 1810 perustettu Berliinin yliopisto. Tämä eurooppalaisten sivistysyliopistojen esikuvana toiminut opinahjo sai 1828 nimen Friedrich-Wilhelms-Universität Preussia tuolloin hallinneen Fredrik Wilhem III:n mukaan (hänen ratsastajapatsaaastaan näimme vilauksen täällä)  Vuodesta 1949 lähtien sen nimi on ollut Humboldt-yliopisto.

Yliopiston päärakennus on entinen prinssi Henrikin palatsi, jota alettiin rakentaa 1748, mutta 7-vuotisen sodan aiheuttaman keskeytyksen vuoksi rakennus valmistui vasta 1766. Fredrik Suuren nuorempi veli Preussin prinssi Henrik (1726-1802) menestyi kenraalina mainitussa sodassa, mutta jäi urallaan aina kuuluisan veljensä varjoon. Yliopisto sai rakennuksen käyttöönsä prinssin kuoleman jälkeen 1800-luvun alussa.

Berliinin yliopisto perustettiin Wilhelm von Humboldtin aloitteesta. Hänen ja luonnontieteilijäveljensä Alexander von Humboldtin kuvapatsaat olivat tuolloin ja ovat edelleen yliopiston edustalla. Kumpi on kumpi, käy ilmi v. 1913 kartastamme:


Vuosisadan takainen Ooppera-aukio, Opernplatz, on nykyisissä kartoissa Bebelplatz, Saksan sosialidemokraattisen puolueen perustajiin lukeutuvan August Bebelin mukaan. Aukio on kuvassa vielä varsin vehreä, nykyisellään se on kokonaan laatoitettu. 10. toukokuuta 1933 aukiolla roihusivat natsien kirjaroviot. 20000 nidettä "epäsaksalaista" kirjallisuutta kannettiin poltettavaksi viereisestä, kartassa kaarevasta, rakennuksesta, Alte Bibliothekista. 1995 aukiolla paljastettiin tapahtumaan liittyvä muistomerkki.

Vasemmalla näkyy Altes Palaisin kulma, siitä myöhemmin. Jos Alexander von Humboldtin nimi tuntuu monista turkulaisista erityisen tutulta, siihen lienee syynä hänen mukaansa nimetty vihreäpurjeinen parkki, joka on nähty Aurajoessa Tall Ships Race -tapahtumissa, ei kuitenkaan tänä vuonna, jolloin vieraanamme oli hieman pienempi tapahtuma, regatta.

Yliopistoihin vielä liittyen: Humboldt-yliopisto jäi koko vanhan keskustan tavoin Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle ja sitä myöten DDR:n hallintaan. Länsi-Berliiniin perustettiin 1948 sen vastapainoksi Vapaa yliopisto - Freie Universität.

Aukio syyskuussa 2011, näkymä yliopistolle päin, vasemmalla kirjasto.


Ooppera paketissaan.


Kirjarovioiden muistomerkki ei päivänvalossa oikein pääse oikeuksiinsa, moni ohikulkija ei tuntunut edes käsittävän mikä se oli.

.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...