Pelin voi jakaa kolmelle pelaajalle, jolloin yksi saa saksalaiset ja neuvostojoukot jaetaan Konstantin Rokossovskin komentaman 2. Valko-Venäjän rintaman sekä Ivan Tsernjakovskin johtaman 3. Valko-Venäjän rintaman pelaajien kesken. Saksan puolelta taisteluihin osallistui Keskustan armeijaryhmä, jonka nimi 25.1. muutettiin Pohjoiseksi armeijaryhmäksi.
Skenaarioita on kolme: The Onslaught (kierrokset 1-14), Race to the Sea (kierrokset 8-16) sekä Na Zapad! (kaikki kierrokset eli ns. kampanjapeli).
Olemme pelanneet peliä vain kerran pari eikä kokemus ollut järin häävi. Ensinnäkin kartta...
...on erilaisten teiden järjetöntä ryteikköä, jossa liikepisteiden laskeminen on työtä ja tuskaa. Muistaakseni oikaisimmekin säännöissä laskemalla huoltoreitit suoraan hexeinä. Countereiden grafiikka ei sekään silmää hivellyt, ja lisäksi tappiot merkitään hankalasti step losseina counterin alle pantavalla markerilla.
Yksikkökokojen haitari on huikea, pataljoonista armeijakuntiin. Mausteina on muutamia erikoissääntöjä taisteluhaluttomasta latvialaisesta SS-divisoonasta Tannenberg-monumentin ja Sudenpesän räjäyttämiseen. Taistelut ratkaistaan 10-sivuisella nopalla, jollainen on pelin mukana. Kannattaa kuitenkin vaihtaa se 20-sivuiseen (numerointi 2 x 0-9), joka pyörii paremmin kuten kokemus on osoittanut.
Pelasin kerran Saksaa ja sanomattakin on selvää, että puolustuskannalla oltiin. Melkeinpä ainoa mieleenjäänyt huvi oli kuunnella neuvostomarsalkoiden sanailua kun counter clutterin vuoksi kaartin panssarijoukkoja löytyi yllättäen soilta ja metsistä maattuaan siellä käyttämättöminä kierrostolkulla.
Lopunajan trilogia on minisarja toisen maailmansodan viimeisiä taisteluja itärintamalla kuvaavista peleistä.
3 kommenttia:
Itä-Preussi tosiaan kuuluu joukkoon kymmenen huonoiten tehtyä peliä, joita olen pelannut.
Johtuneeko ilmeisesti paremmasta näöstäni vai mistä, mutten teilasi niin ikään karttaa vaan nappulat – sekä säännöt. Eivät ne tappioita osoittavat merkit joukko-osastonappuloiden alla poikkeuksellisia ole, niitä on muissakin peleissä, mutta nappuloiden merkinnät pelissä ovat varsin sekavat. Tapana on, että nappulan alareunassa vasemmalta oikealle lukien ovat hyökkäysarvo-puolustusarvo-liikepisteet tai sitten hyökkäys- ja puolustusarvot on tiivistetty yhteen taisteluarvoon. Itä-Preussissa on käytössä periaatteessa jälkimmäinen, mitä mutta näiden keskelle on tungettu osaston jokin erikoisarvo tai -arvot. Ei tämäkään vielä mitään, tätäkin näkee, mutta periaatteena on, että tietyssä kohdassa oleva arvo tarkoittaa kaikissa nappuloissa samaa asiaa
esim. pieni luku keskellä alhaalla tarkottaisi yksikön it-arvoa. Itä-Preussissa näin ei ole, vaan luvun merkitys riippuu joukko-osaston aselajista! Aarggh! Nappulan numeroarvoista ei siis yhdellä silmäyksellä käy ilmi sen kyvyt. Lisäksi joidenkin erikoisaselajien numeroarvoja ei ole selitetty säännöissä (esim. neuvostoliittolaisten liekinheitinvaunurykmenttien, joilla oli aseistuksena esim. T-34:n liekinheitinversio OT-38).
Kari mainitsikin jo, miten yksinkertaistimme kertaheitolla huoltosääntöjä. Tämä yksinkertaistaminen koski ennen kaikkea rautateiden kautta saapuvaa huoltoa, mutta ei tässä kaikki...
Taustatietona kerrottakoon, että saksalaisten rintaman murruttua Itä-Preussissa 2. Valko-Venäjän rintama suuntasi aluksi suoraan länteen, mutta sitten kaarsi pohjoiseen Itämeren rantaan luoden valtaisan Itä-Preussin motin. Kaartoliike yllätti saksalaiset, jotka olivat luulleet, että Neuvostoarmeija pystyy etenemään vain rautateiden suuntaisesti, olivathan rautatiet tuohon aikaan keskeisellä sijalla joukkojen huoltamisessa. Kaartoliikettä varten 2. Valko-Venäjän rintamaa huoltamaan oli kuitenkin keskitetty valtaisa määrä kuorma-autoja (esim. aluksi sota-apuna Yhdysvalloista saatuja ja sittemmin Neuvostoliitossa lisenssillä valmistettuja neuvostosotilaiden Studereiksi nimittämiä Studebaker
US6-kuorma-autoja). Pelissä tätä kuorma-autojen keskitystä kuvannee yksi nappula, jossa on Kotijäätelön jäätelöautoa muistuttava silhuetti. Nappulaa ei kuitenkaan mainita säännöissä lainkaan ts. jäi ihan meidän mielikuvituksen varaan, miten jäätelöauto soittaa tinkeli-tankeliansa pitkin Itä-Preussia.
Miten pelissä sitten kävi? Pelihahmoni oli Ivan Tsernjakovski ja komensin 3. Valko-Venäjän rintamaa, jonka tavoitteena oli Königsbergin valtaaminen. Bunkkereita umpeen kylvetty kapea kaistale Itämeren rannalla ei sallinut mitään taktisia hienouksia, joten tehtäväkseni jäi ryskyttää suoraan eteenpäin. Hirvittävää vastarintaa kohdaten valtasin n. 5 x 5 heksiä kooltaan olevan alueen
kärsien joka heksissä varmaan 10 000 miehen tappiot. En vallannut Köningsbergiä, jäin tosin vain yhden heksin päähän siitä.
2. Valko-Venäjän rintaman pelaajalla oli aluksi n. 2/3 rintaman levydestä ja puolet joukoista. Kun hän eteni vielä hitaammin kuin minä, siirsimme rintamavastuun rajaa pelin kuluessa siten, että kummallakin oli puolet leveydestä. Tämän lisäksi Konstantin Rokossovski sai vähintään 2/3 kaikista vahvistuksista. Täydennyspisteitä hän ei sen sijaan tarvinnut, kun ei ollut tappioita, koska ei hyökännyt. #¤%kele!
Rokossovskin hyökkäyskyvyttömyyden seurauksena Kari siirsi aluksi kaikki panssarivaununsa minua vastaan ja tilanteen jatkuessa lopulta kaikki panssarintorjuntatykkinsäkin minun riesaksi. Kun sitten yllyin sättimään Rokossovskia, paljastui tosiaan keskeltä metsää kaksi hänen panssariosastoa – pelin parhaat panssarit – jotka olivat lojuneet siellä kierrostolkulla tekemättä mitään! Välittömästi tämän jälkeen varoitin Rokossovskia Hitler Jugendista, jonka osastoja kykki joka kaupungissa Panzerfaust-sinkoineen, vain nähdäkseni, miten tämä hurauttaa kummankin panssariosaston joihinkin mitättömiin pikkupitäjiin ilman jalkaväen suojaa sillä seurauksella, että seuraavaksi näin Karin tanssivan itäpreussilaisia juhlatansseja kummankin osaston saatua osumia. Toinen #¤%kele!
Lähetä kommentti