maanantai 23. lokakuuta 2017

Värien historia (3)

Musta (Black: The History of a Color) oli Michel Pastoureaun värikirjoista järjestyksessä toinen (2008), ja sen johdannossa tekijä sanoo ettei missään nimessä jatkaisi sarjaa - mutta kuten tiedämme, sen jälkeen ovat tulleet vielä Punainen ja Vihreä, ja Keltaistakin on  luvattu.

Kirja on jälleen täynnä mielenkiintoisia oivalluksia, vaikkapa sitä mitkä värit on eri aikoina mielletty vastakohdikseen. Kun shakki tuli islamilaisen maailman kautta Eurooppaan, pelissä olivat vastakkain mustat ja punaiset nappulat. Kristityssä Euroopassa niitä ei mielletty vastakkaisiksi, vaan mustien nappuloiden sijaan tulivat valkoiset (kuten Lewisin nappuloissa). Vasta 1400-luvulla muuttuivat ensin pelilauta ja sitten nappulat mustavalkoisiksi.

Kuten muidenkin värien, myös mustan osalta ei koskaan ollut yksiselitteistä mitä se keskiajalla oikeastaan symboloi: kuolemaa ja paholaista tietysti, mutta myös kristillistä nöyryyttä, kuten munkkien puvuissa. Mustan sosiaalinen nousu alkoi 1300-luvulla, kun ensin vauraat kauppiaat ja myöhemmin aatelisto ja kuninkaallisetkin (erityisesti Burgundin hovissa) alkoivat pukeutua mustaan - (myöhäis)keskiajalla ei siis pukeuduttu vain kirjavan värikkäästi. Mustan arvonnousuun värinä liittyi myös se että sellaiset henkilöt kuin Saaban kuningatar, Balthazar (yksi itämaan tietäjistä ja Afrikan edustaja), ja Pyhä Mauritius alettiin kuvata selkeästi mustina afrikkalaisina - aiemmin musta iho oli aina merkinnyt pahaa henkilöä.

Mustan suosion, mitä miesten pukeutumiseen tulee, katkaisi vain 1700-luku, jolloin vaatetuksessa juhlivat kaikki värit ja varsinkin pastellisävyt kaikin tavoin. Yksinpä siatkin muuttuivat vaaleanpunaisiksi kun tumma ja karvainen eurooppalainen sika risteytettiin Kauko-idästä tuodun lajin kanssa.

Keski- ja uuden ajan taitteessa tapahtunut kirjapainotaidon ja painokuvien kehitys loi ilmiön jota en ollut tullut ajatelleeksi: siitä lähtien vuosisatojen ajan suurin osan ihmisten näkemistä kuvista oli mustavalkoisia. Valokuvat olivat nekin ensimmäiset sata vuottaan päasiassa mustavalkoisia. Itse asiassa Pastoureau on useammassakin teoksessaan väittänyt että koska taidehistoriatkin pitkään olivat mustavalkoisten reproduktioiden armoilla, ei väreihin taiteessa ole kiinnitetty sitä huomiota mitä pitäisi.

Jonkinlaisen kriisin musta koki 1600-luvulla spektrin löytymisen myötä. Musta, sen enempää kuin valkoinenkaan eivät kuuluneet siihen, eivätkä siis olleet värejä siinä mielessä kuin siihen asti oli ajateltu. Hämmentävä yksityiskohta oli lukea että siihen asti sateenkaartakaan ei taiteessa ollut kuvattu sillä tavoin kuin me sen näemme. Värejä saattoi olla kolme, neljä tai viisi, ja eri järjestyksessä kuin ne oikeasti ovat.

Varsin erikoinen on Pastoureaun väite, että (teollisuussukujen protestanttisesta askeettisuudesta johtuen) kulutustavaroita kuten kirjoituskoneita, puhelimia, kameroita, kyniä ja autja valmistettiin vuosina 1860-1920 pääasiassa väriskaalassa valkoinen, harmaa, ruskea ja musta. Henry Ford kieltäytyi valmistamasta Model T Fordiaan muuna kuin mustana, kuuluu yksi perusteluista, mutta tekisi mieli tutkia oliko esim. Suomessa samoin. Ainakin bakeliitista tulee aina ensimmäisenä mieleen musta, vaikka sitä voi valmistaa kaikissa väreissä.

Väri tai ei, synkkä tai ei, musta on nykyisin suosikkivärien listalla sijalla neljä. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tuo lista menee suosituimmasta alkaen sininen, vihreä, punainen, musta, valkoinen ja keltainen. Seuraavaksi vuorossa olisi Pastoureaun näkemys kakkossijalla olevasta vihreästä.



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...