Ventspilsistä ajettiin pohjoiseen, ns. liiviläisrannikolle. Liiviläiset ovat kieleltään suomalais-ugrilainen kansa, joskin viimeinen liiviä äidinkielenään puhunut henkilä kuoli jokunen vuosi sitten. Kielen opetelleita toki on. Mazirbeen rakennettiin 1938-39 funkistyylinen liiviläisten talo.
Kustannuksiin osallistuivat myös Suomi, Viro ja Unkari, kertoi muistolaatta ovenpielessä.
Ahtisaarikin näytti paikassa käyneen.
Sisällä on juhlasali (jossa emme käyneet) ja erilaisia kokoontumis- ja työtiloja.
Perusteellisen opastuksen saimme tähän museohuoneeseen.
Liiviläiset olivat rannikon kansaa, kutsuivatpa he itseäänkin "kalamiehiksi". Kalaa vaihdettiin sisämaan latvialaisten maataloustuotteisiin. Huomasin innostuneesti kuvaamaan, ehkä johtuen siitä että olimme siellä aika pitkään, aika perusteellisesti esillä olevaa liiviläisten vanhaa materiaalista kulttuuria, eli tässäpä tätä, olkaa hyvä.
Monet esinetyypit löytäisi suomalaisestakin kotiseutumuseosta. Susipannaksi luulemani piikkikaulus olikin kuulemma tarkoitettu vasikan kaulaan vieroittamaan tätä emostaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti