perjantai 1. huhtikuuta 2016

Sarjakuvan sukupolvenvaihdos (2) Corto Maltese

Hugo Pratt muutti manan majoille jo 1995, mutta hänen luomansa Corto Maltesen hahmo on saanut uudet tekijät vasta nyt. Espanjalaiset Juan Díaz Canales ja Rubén Pellejero saivat tietämän mukaan ajatuksen sarjan jatkamisesta Luccan sarjakuvafestivaaleilla. Albumi valmistui 2015, ja ilmestyi vähän aikaa sitten suomeksi Jalavan kustantamana. Asterixin tavoin kyseessä on pastissi, alkuperäisen täydellinen jäljitelmä, mutta siinä missä uusi Asterix jäljittelee Uderzon "kypsää" tyyliä, on tässä tavoitteena ollut Prattin varhainen, aivan ensimmäisten Corto-tarinoiden, tyyli. Keskiyön auringon alla -albumin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1915, Suolaisen meren balladin jälkeen, mutta tropiikista on nyt suunnattu hyytävään pohjoiseen Alaskan ja Kanadan rajamaille.

Suoraan asiaan mennäkseni on sanottava että pastissi on onnistunut täydellisesti. Jos piirrostyylistä joku puristi sitten sanottavaa löytää, niin ainakin minuun meni täydestä. Vielä paremmin on onnistunut käsikirjoitus. Koko "seikkailu" on yhtä prattmaista haahuilua pitkin lumista maisemaa, satunnaisissa taajamissa poiketen. Liikkeelle lähdetään Rasputinin kanssa, joka kuitenkin saman tien häviää ja tilalle tulee runsaanlainen galleria henkilöhahmoja, itse asiassa niin paljon että ainakin itse ajoittain putosin kärryiltä siinä kenen kanssa ollaan menossa ja minne.

Henkilögalleriaa kylläkin tarinan mittaan harvennetaan aika rankalla kädellä, ja tämä herätti ajatuksia. Oliko ne varhaiset Cortot tosiaan näin väkivaltaisia? Tarkemmin muistellen taisihan niissä konekiväärit papattaa ja Ukko-Mauserit paukahdella, siinä missä myöhemmissä lähinnä leijuttiin psykedeelisesti unen ja toden rajamailla. Vielä tarkemmin ajatellen Corton tarinan jatkaminen vielä siitä häröilystä eteenpäin olisikin ollut aika haastavaa. Tällainen Tähtien sodan uusimman osan tapainen reboottaus olikin enemmän paikallaan.

Suht positiiviset fibat jäi, kyllä näitä lisääkin lukisi, ja samalla heräsi myös halu jossain vaiheessa koluta taas ne vanhatkin läpi. Eilistä Alixia ja Cortoa ei kannata lähteä vertailemaan, sen verran eri sfääreissä näissä liikutaan. Todetaan nyt kuitenkin kummankin osalta sukupolvenvaihdos onnistuneeksi.

.

1 kommentti:

Karkeologi kirjoitti...

Kiitokset avuliaasta arvostelusta. Olenkin aprikoinut, että onko tuo uudelleenlämmitys mistään kotoisin mutta näköjään kannattaa lukaista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...