Kirjansolkia kirkon alta

Erilaisille luennoille ja tapahtumiin tulee facebookissa useammin ilmoittauduttua kuin mentyä, mutta eilen sain aikaiseksi laittautua Turun tuomiokirkkoon kuuntelemaan Janne Harjulan luentoa Kirjoja ja kirjanosia 1600- ja 1700-lukujen haudoista​. Heti kättelyssä saimme kuulla ettei luentopaikkamme nykyään tukevan kivinen lattia ollut sitä vielä suinkaan 1700-luvulla. Pitäjänkirkkojen tapaan sen lattia oli enimmäkseen puinen, ja hautaamisen vuoksi alituisen myllertämisen kohde. Lattian lahoamisen vuoksi ihmisiä jopa loukkaantui putoillessaan sen läpi hautoihin.

Luennon pääaihe olivat kuitenkin kirjat ja kirjojen jäänteet, ja niitä on tuomiokirkon lattian alta perin vähän, ehkä siksi ettei Juhani Rinne niitä kaivauksissaan noteerannut? Pitäjänkirkoista niitä on kuitenkin vaikka miten paljon. Kirjojen sulkeminen, suorastaan puristaminen kiinni soljilla oli tietysti jo keskiaikaista perua, mutta vasta nyt kuulin että siihen oli hyvä syy: lehdet olivat pergamenttia ja olisivat muutoin imeneet itseensä kosteutta ja koko kirja menettänyt muotonsa.

Tapa jatkui uskonnollisten kirjojen osalta niiden muututtua paperisiksi, ehkä osin symboliikan vuoksi: pyhän kirjan avaaminen ja sulkeminen oli osa uskonnollista toimitusta. Useimmiten tuo kirja oli virsikirja (jossa nykyisestä poiketen oli muitakin hengellisiä tekstejä kuin virsiä), joita alettiin painaa 1600-luvun jälkipuolelta alkaen yhä enemmän ja enemmän, hyvin moni omisti sellaisen, ja pariskunta tarvitsi kaksi koska miehet ja naiset olivat kirkkosalissa eri puolilla.

Mutta miksi kirjanosia ja varsinkin solkia löytyy kirkonlattioiden alta? Itselleni tuli jossain määrin yllätyksenä 1600-ja 1700-lukujen tapa varustaa varsinkin varakkaampi vainaja suorastaan hauta-antimilla: liitupiippuja, nuuskarasioita, silmälaseja jne. pantiin arkkuun ja vainaja myös puettiin arvokkaisiin vaatteisiin, kaikkien kieltojen vastaisesti. Virsikirjalla oli kuitenkin tärkeämpi merkitys, sen saattoi ajatella pitävän vainajan poissa elävien ilmoilta, ja toisaalta takaavan tälle pääsyn taivaaseen. Pars pro toto -ajattelun mukaisesti myös kirjan osa, yksi lehtikin, saattoi ajaa saman asian.

Kirjansolkia on kuitenkin löytynyt enemmän kuin pelkkien hauta-antimien puolesta olisi uskottavaa. Tähän ei tutkimuksella ole yksiselitteistä vastausta. Ensinnäkin niitä yksinkertaisesti irtosi ja hukkui, putosi lattialankkujen välistä. Markus Hiekkanen on Espoon kirkon tutkimuksissa kuitenkin esittänyt että niitä olisi tarkoituksella pudotettu lattianraoista eräänlaisina uhrilahjoina, katolisen uskon uhritukkikäytännön kansanuskomuksellisena jatkumona. Kirjallisia viitteitä tästä on kuitenkin vähän. Metallisina ja koristeellisina (eivät kuitenkaan rahallisesti kalliina) ne olisivat ajaneet saman asian kuin samaan tarkoitukseen käytetyt kolikot. Tapa näyttää keskittyvän 1600-luvun lopun suuriin kuolonvuosiin ja 1700-luvun alun isonvihan vuosiin.

Janne Harjulan artikkeli aiheesta täällä.

Kuva: Hopeisia rokokootyylisiä virsikirjansolkia, Turun museokeskus, Finna.