perjantai 31. lokakuuta 2014

Rasia orjantappurakruunun okaalle

Jatkona eiliselle British Museumin kokoelmien esittelylle ja aasinsiltana tänään ja huomenna Turussa järjestettävälle Relics of the Saints – Remnants of Papacy in Reformed Churches -seminaarille, BM:n Objects in Focus -sarjan vihkonen, The Holy Thorn Reliquary. Kyseessä on pyhäinjäännösrasia Kristuksen orjantappurakruunun yhtä piikkiä varten, ja esineen tarina on hyvin kerrotty myös sitä käsittelevässä Wikipedian artikkelissa.

Esineen alkuperä selvisi vasta 1962 ja tuolloin kävi ilmi ettei sen alkuperäinen omistaja ollut kukaan muu kuin rukouskirjastaan kuuluisa Berryn herttua Jean (1340-1416), Ranskan kuninkaan Kaarle V:n veli. Rasia on 1300-luvun pariisilaisen kultasepäntyön mestarinäyte, ja siinä on hyödynnetty tuolloin kehitettyä menetelmää emaloida muitakin kuin tasaisia pintoja (en ronde bosse). Kullan lisäksi siinä on helmiä, safiireja ja rubiineja jotka viimeksi mainitut olivat keskiajan arvostetuimpia jalokiviä - ja luonnollisesti myös uskonnollisella symboliikalla ladattuja.

Ludvig IX Pyhä oli ostanut Kristuksen orjantappurakruunun Konstantinopolin vallanneilta länsieurooppalaisilta hallitsijoilta, ja maksanut siitä hyvästä puolet Ranskan valtion vuosibudjetista. Paljon vähemmän maksoi reliikille Pariisiin rakennettu kappeli, Sainte-Chapelle. Jean sai kuningasveljeltään yhden piikeistä ja valmistutti sille tämän lippaan, jonka tosin jo ennen 1400-luvun vaihdetta lahjoitti veljessarjan nuorimmalle, Burgundin herttua Filipille. Jean rakennutti itselleen myös oman Sainte-Chapellen herttuakuntansa pääkaupunkiin Bourgesiin (rakennus ei ole säilynyt).

Berryn herttua oli keskiajan suurin keräilijä, joka haali itselleen linnoja, jalokiviä, koiria, taideteoksia ja käsikirjoituksia. Syvästi uskonnollisena hän keräsi myös vaikuttavan kokoelman pyhäinjäännöksiä: Neitsyt Marian vihkisormuksen, yhden Herodeksen murhauttaman viattoman lapsen ruumiin, Kaanaan häissä käytetyn keltaisen marmorikupin ja palan palavaa pensasta, muun muassa. Okaalle valmistetun rasian ikonografia viittasi pelastukseen jonka Kristus oli kuolemallaan kristityille taannut, ilmeisen läheinen aihe miehelle, joka oli menettänyt kaksi vaimoa ja molemmat lapsensa.

Herttuan kultainen kokoelma joutui hänen kuolemansa jälkeen (vielä 100-vuotisen sodan tuossa vaiheessa) voittoisien englantilaisten haltuun ja sulatettiin. Filipille lahjoitettu rasia säilyi ja kulkeutui Wienin keisarilliseen kokoelmaan. Siellä sen tarina sai eriskummallisen käänteen 1860-luvulla, kun se neljän muun esineen kanssa toimitettiin restauroitavaksi antiikkikauppias Salomon Weiningerille. Tämä teetti kopiot kaikista, palautti ne ja piti alkuperäiset itsellään. Aito pyhäinjäännösrasia päätyi Rotschildien suvulle, jonka jäsenen mukana se päätyi Englantiin ja testamenttilahjoituksena British Museumiin 1898. Tässä vaiheessa tulee mieleen, eikö varastettu omaisuus kuuluisi palauttaa Wieniin, mutta ilmeisesti siellä ollaan tyydytty kopioon.

torstai 30. lokakuuta 2014

Keskiajan esineiden kermaa

James Robinsonin vuonna 2008 julkaistu Masterpieces of Medieval Art esittelee 150 esinettä British Museumin kokoelmista. Aineisto on jaettu uskonnolliseen (Devotional art), maalliseen (Society) ja ulkoa tulleisiin vaikutteisiin (International influences).

Kun mukana on monien loisteliaiden esineiden lisäksi myös ovenkolkutin, ruosteinen bascinet, pala palatsin lattiaa ja kultarahoja, niin miksi kirjan otsikko on taide? Totta kyllä monissa esineissä on jonkinlainen kuva-aihe tai ne ovat erikoisen koristeellisia, mutta osansa taitaa olla käsitteen taide saamalla arvostuksella. Keskiajalla ei ollut "taidetta taiteen vuoksi", mutta toki kaikkia aikakauden objekteja voi tarkastella esteettisestä näkökulmasta. Kun näin ei edes ole, vaan esineiden taustoitus on vankan kulttuurihistoriallista, ei voine päätellä muuta kuin että art on nimessä vain menekkiä lisäämässä.

Mutta eivätkö nämä esineet ole nähtävissä British Museumin kokoelmatietokannassa? Monet (todennäköisesti kaikki) toki ovatkin, jopa perusteellisemmin luettelointidetaljein ja provenienssein, mutta silti juuri tämä kirja perustelee, miksi hyvin tehdyillä esinejulkaisuilla on yhä paikkansa. Kirja on hyvin koottu valikoima Euroopan keskiajan esinerikkautta, jossa taustoitus avaa näkymiä aikakauden elämään monelta kantilta. Tapaoikeus antoi rikollisille turvapaikan kirkossa jos hän ehti kolkuttaa kirkon ovenkolkutinta - tavan hävittyä hävisivät kolkuttimetkin. Useammassakin esineessä on kuvattu leikkiä nimeltä hot cockles: mieheltä sidotaan silmät ja naiset läpsivät häntä kunnes hän tunnistaa jonkun lyöjistä. Arvoituksellinen esineryhmä ovat norsunluiset torvet eli olifantit - ne on ehkä kaikki valmistettu Etelä-Italiassa, tai kenties vientiin fatimidien Egyptissä.

Kukin objekti on esitelty yhdellä aukeamalla, 1-2 kuvan kera. Artikkelin lisäksi muut tiedot ovat niukat, vain ajoitus, alkuperämaa, hankintatapa, mitat ja luettelonumero. Monet kallisarvoisimmista esineistä on englantilaiseen tapaan hankittu erilaisten säätiöiden rahallisella avustuksella. Hauska tapaus on ehtoollisvesikannu, jonka "Hänen Majesteettinsa hallitus hyväksyi maksuna perintöverosta" ja joka sitä kautta päätyi museoon. Kyseessä oli nimenomaan vesikannu, niitä valmistettiin identtisinä viinikannun kanssa, edellisen merkkinä oli A-kirjain, jälkimmäisen V. Molemmat olivat myös hyvn pieniä (vain pappi nautti viinin) eikä niiden tarvinnut olla jalometallia, koska ehtoollisen ihme tapahtui vasta juomamaljassa.

Metallinen kukkaron kehys ja suuaukko herätti ajatuksia tulevan esinetunnistuspäivän osalta. Samantyyppisen esineen fragmentteja voisi toki suomalainenkin metallinetsijä löytää, mutta miten ne voisi tunnistaa?

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Gellértinvuori

Gellértinvuori tunnetaan kahdesta monumentistaan, tässä molemmat samassa kuvassa Tonavan rannasta nähtynä. Oikealla 1904 pystytetty muistomerkki piispa Gellertille, jonka pakanat panivat tynnyriin ja heittivät alas vuorelta vuonna 1046. Vasemmanpuoleinen on Vapaudenpatsas joka sijaitsee aivan vuoren huipulla.


Vuoren huippu on 140 metriä Tonavan pinnan yläpuolella, mutta onneksi ei tarvinnut kiivetä, vaan matkatoimiston bussi vei sinne viimeisen matkapäivän aamuna, ennen retkeä Budapestista pohjoiseen.

Vuoren laella on linnoitus nimeltään Citadella. Itävalta rakennutti sen valtansa merkiksi unkarilaisten  1848-49 kukistetun kapinan jälkeen. Linnoitus luovutettiin jo käytöstä poistuneena Budapestin kaupungille 1800-luvun lopussa, mutta toisessa maailmansodassa siitä tuli kiivaiden taistelujen näyttämö. Budan puoli kaupunkia taisteli piiritettynä puna-armeijaa vastaan vuoden 1945 alussa, ja saksalaisten päämaja sijaitsi juuri täällä. Myös vuoden 1956 kansannousussa sillä oli roolinsa neuvostojoukkojen tuliasemana. Restauroituna linnake avautui yleisölle virallisesti vuonna 1974, mutta käytännössä jo aiemmin.

Linnakkeen seiniin on kiinnitetty sen vaiheita kuvaavia valokuvasuurennoksia. Sisällä on jonkinlainen museo joka nyt jäi väliin.





Linnoituksen itäpäässä on Vapaudenpatsas, joka vuonna 1947 pystytettiin puna-armeijan suorittaman Bodapestin "vapautuksen" muistoksi. Vuoden 1989 jälkeen muistomerkkiä modifioitiin poistamalla kommunistinen symbolikka ja siirtämällä sen juuressa lippua pidellyt "pronssisoturi" Budapestin patsaspuistoon.


Sivustojen vauhdikkaasti huitovat hahmot olivat saaneet jäädä.



Vuori on houkutellut miehittäjiä lännestä ja idästä pystyttämään sinne valtansa merkkejä, mutta lopulta unkarilaiset ovat omineet ne itselleen. Nykyisin Vapaudenpatsaan neito on muistomerkki kaikille Unkarin vapauden ja itsenäisyyden vuoksi henkensä antaneille.

Ennen kaikkea Gellértinvuorelta on hulppeat, joskin tuona aamuna melko usvaiset, näkymät yli kaupungin.

.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Vapaudensilta ja Gellertin kylpylä

Tonavan Budapestin keskustassa ylittävä Vapaudensilta on kaupungin kolmanneksi vanhin. Valmistuessaan Unkarin 1000-vuotisjuhliin 1896 se sai nimekseen Frans Joosefin silta (Ferenc József híd). Nimi näkyy edelleen Pestin puolen siltatullikopeissa.


Sillan päissä on myös Unkarin vaakuna.


Silta itse on niitatun raudan taidonnäyte, hyvin aikakautensa henkinen.



Sillan yläosassa ovat maan symbolit Unkarin vaakuna, Pyhän Tapanin kruunu ja turul-lintu, jonka kerrotaan johdattaneen unkarilaiset uuteen kotimaahansa.


Sillan Budan puoleisessa päässä on vuosina 1912-18 rakennettu Gellertin kylpylä, jossa vietimme suuren osan matkan ainoasta sadepäivästä.


Gellert on hotellin ja kylpylän yhdistelmä, tässä kylpylän aulaa.


Kylpylästä voi vuokrata henkilkohtaisen pukukaapin tai perhekohtaisen pukuhuoneen, "kabiinin". Suureen uima-altaaseen vaaditaan uimalakki, mutta sellaisen voi ostaa 700 forintilla (vähän yli 2 €). Myös kertakäyttöisiä tohveleita voi ostaa samaan hintaan, ja pyyhkeitä ja uima-asuja vuokarata (hintaan tulee pantti jonka saa tavaran palauttaessaan takaksin).

Kuumavesialtaat jakautuvat identtisiin miesten ja naisten puoliin, mutta vuoden 2013 tammikuusta lähtien molemmat puolet ovat olleet molempien sukupuolten käytössä. Itse asiassa nuo puoliskot eivät olleet täysin identtisiä, vaan mosaiikkikoristelu vaihteli, ja altaiden vesi oli miesten puolella kuumempaa. Lisäksi voi käydä höyrysaunassa ja tavallisemmassa saunassa, joka muodostui kolmesta toinen toistaan kuumemmasta osastosta joissa viimeisessä lattia oli jo jalkoja polttavan kuuma (ja tohveleiden käyttö kielletty). Hierontaa ja muitakin hoitoja on lisämaksusta saatavilla ja niille oli varattu koko joukko kopperoita jotka tosin näyttivät olevan suurimmalta osin tyhjillään. Myös ulkona on pari allasta, mutta lokakuinen sadepäivä ei sinne oikein houkutellut.

Unkarin kuumista lähteistä nauttivat jo roomalaiset, ja varsinainen kylpyläkulttuuri on perua turkkilaisvallan ajalta 1500-luvulta, kuten Budapestin vanhimmat kylpylätkin.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Sankarien aukio

Budapestin Kaupunginpuiston edustalla sijaitsee vuonna 1896 valmistunut Sankarien aukio. Tuolloin katsottiin kuluneeksi 1000 vuotta siitä kun madjaarit saapuivat Karpaattien solien läpi Pannonian tasangolle - unkarilaiset olivat saapuneet Unkariin.

Aukion keskellä olevan pylvään päässä on arkkienkeli Gabriel, joka toisessa kädessään pitelee Pyhän Tapanin kruunua ja toisessa apostolista ristiä.


Pylvään juurella ratsastavat unkarilaisten seitsemän heimon päälliköt, johtajanaan Árpád.


Sen takana vasemmanpuoleisen pylväskaaren päissä ylhäällä vasemmalla olevat hahmot kuvaavat työtä ja vaurautta, oikealla oleva sotaa. Pylväiden välissä ovat kuninkaat Tapani Pyhä, Ladislaus Pyhä, Kálmán, Andreas II, Béla IV, Kaarle Robert ja Ludvig Suuri.


Oikeanpuoleisen kaaren yläosassa vasemmalla on rauha ja oikealla tieto ja kunnia. Väliköissä seisovat valtionhoitaja János Hunyadi, kuningas Matias Corvinus, Transilvanian ruhtinaat Gábor Bethlen, István Bocskai, Imre Thököly ja Ferenc Rákóczi II sekä Lajos Kossuth. Kossuthin paikalla kerrotaan alunperin olleen Itävallan keisari Frans Joosef.


Jokaisen hallitsijan alapuolella olevassa reliefissä kuvataan jotain hänen kautensa merkittävää tapahtumaa, esim. Tapani saa kruununsa paavilta jne.

Kaupunginpuiston laidoilla vastapäätä toisiaan ovat Kuvataiteiden museo ja Taidehalli, lisäksi puistossa ovat mm. Vajdahunyadin linna ja Széchenyin kylpylä, jonka öisistä allasbileistä oli taannoin juttu Hesarissa. Meiltä Kaupunginpuisto jäi tällä kertaa vain käväisylle kiertoajelun puitteissa, mutta selvästi siellä olisi ajankulua useammaksikin päiväksi.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Budapestin suuri kauppahalli

Ensimmäinen varsinainen kohde Budapestissa oli hotellimme ja Tonavan välissä, lähellä jokea sijaitseva suuri kauppahalli. Vuonna 1897 valmistunut halli sai osansa sotien tuhoista, mutta entisöitiin 1990-luvulla. Tornin erikoinen  katto on Zsolnayn keramiikkatehtaan tiiltä, jota Budapestissa näkee monessa muussakin paikassa.


Hallin rautarakenteiden kerrotaan olevan itsensä Gustave Eiffelin suunnittelemat.

 

Tarjolla on kaikkea mahdollista, ja varsinkin salamia, Unkarissa kun ollaan.


Halli on osittain kaksikerroksinen, reunoja kiertävällä yläkäytävällä myydään kaikenlaisia matkamuistoja (hallista mekin enimmät ostimme, mukaan lukien pullo palinkaa, Unkarin lippu ja muki museon kahvihuoneeseen).


Yläkerran pystybaareissa saattoi nauttia lounaan oluttuopin kera, mutta aika ruuhkaista oli. Asiakkaista oli kaikkialta maailmasta eikä Suomen lipukaan tässä rivissä suotta ole, aika moni maanmies tuntui Budapestin syyslomallaan löytäneen.

.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Syysloma Budapestissa

Jostainhan matkakertomus on aloitettava ja aloitetaan vaikka hotellistamme. Nimeltään se oli Mercure Corona.


Korona tarkoittaa kruunua ja tässä tapauksessa tietysti Pyhän Tapanin kruunua vinossa olevine risteineen. Se oli tyylitelty myös hotellin kahta siipeä yhdistävään käytävään.


Huone oli kulmahuone, jonka ikkunoista avautui näkymä...


alla olevalle Calvinin aukiolle ja kuuden kadun risteykseen...


ja itse Calvinin mukaan nimetylle kirkolle.


Äänieristys piti melun ulkona, mutta muutoin huone oli varsin vaatimatonta tasoa, siivouskin jäi ensimmäisenä päivänä väliin ties mistä syystä. Aamiainen oli ok, ja sauna (ilman löylynheittomahdollisuutta kuten kai ulkomailla tapana on) ja uima-allas löytyivät. Suosittu hotelli ainakin oli, aula tuntui aina kuhisevan väkeä. Keskeinen sijainti ehkä paras valtti.

Kun Jean Calvin jo mainittiin, niin tähän vielä hänen kirkon edessä oleva veistoksensa (ja näkyyhän siellä hotellikin taustalla). Aikakauden muoti toi taas mieleen reformaattorikollegat Olaus Petrin ja Agricolan.


Tarkemmin ajatellen ehkä ironista että kuvallisia esityksiä kirkoissa ankarasti vastustanut ja taiteeseen käsittääkseni muutenkin nuivasti suhtautunut uskonpuhdistaja on päätynyt taiteilijan kuvaamaksi. Muistomerkki (huomattavasti pitkäpartaisempana) hänelle on myös kotikaupungissaan Genevessä, mutta se jäi sattuneesta syystä käymättä kaupungissa vieraillessamme.

torstai 16. lokakuuta 2014

Puolan sotamuseon 305 mm haupitsi


Venäläisestä 305 mm haupitsista M1915 oli jäljellä enää tykinputki (tykistössä ne ovat putkia, eivät piippuja), joka köllötteli museon pihamaalla Varsovassa. Venäjän amiraliteetti oli suunnitellut aseen rannikkotykistön käyttöön, mutta vuodesta 1915 myös armeija otti sen käyttöönsä vihollisen linnoitteiden tuhoamisessa. Tykkejä kuljetettiin osiinsa purettuina rautateitse. Ennen lokakuun vallankumousta ehdittiin Obuhovin tehtailla Pietarissa valmistaa 30 maavoimien haupitsia, joista 12 tuhoutui vuosien 1916-17 taisteluissa. Tehdas jatkoi tuotantoa nimellä "Bolsevikkitehdas No 232" ja vuonna 1933 puna-armeijalla kerrotaan olleen 34 M1915 haupitsia. Näyttelyteksti kertoi vielä ettei tykkejä käytetty talvisodassa, mutta sen sijaan Königsbergin piirityksessä 1945. Tämän kappaleen vaiheista ei mitään käynyt ilmi, mutta valmistusvuodeksi tiedettiin 1916.

Suomessa tunnetumpi on ollut tykin merellinen rannikkotykistöversio, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1906. Suomen rannikolla niitä on ollut useita, ja jäljellä niitä on museoituina Kuivasaaren ja Örön linnakkeissa, joista jälkimmäisen kunnostamiseen turkulainen asehistorian yhdistys Arma Aboa on kesäisin osallistunut.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Puolan sotamuseon Hetzer

Varsovan-matkasta on jo yli vuosi, ja sotamuseon perusnäyttelyn puiminen näyttää jääneen unohduksiin, mutta vain melkein, sillä nyt jatketaan. Yksi huomiota herättävimpiä sotakoneita museon pihamalla on tämä kerrassaan päreiksi päätynyt Jagdpanzer 38(t) "Hetzer".


Taistelussa vaunu ei tuhoutunut, vaan saksalainen miehistö räjäytti sen joutuessaan hylkäämään ajokkinsa 17. tammikuuta 1945 lähellä Blonieta. Vaunu kuului tuolloin ilmeisesti 73. saksalaiseen jalkaväkidivisioonaan. Melko perusteellisesti siitä on entinen tehtykin.




Saksalaiset kehittivät Hetzerin tsekkiläiselle alustalle. Sarjatuotanto alkoi maaliskuussa 1944 ja sodan loppuun mennessä ehti valmistua 2584 vaunua. Sodan jälkeen tsekit jatkoivat tuotantoa omiin ja Sveitsin armeijan tarpeisiin. Näyttelyteksti tiesi kertoa yhden Hetzerin päätyneen myös Varsovan kansannousun puolalaistaistelijoiden käsiin nimellä Chwat. 75 mm panssarintorjuntatykillä varustettu vaunu on yksi toisen maailmansodan tunnistettavimmista, ja erinäisiä kirjojakin siitä on tehty, myös Osprey omansa.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Hämeen ja Satakunnan keskiaikaa

Jälleen muistellaan vanhoja julkaisuja ja pölyisiin museoihin se tietysti sopiikin. Museokeskus Vapriikissa oli 16.6.2000-1.1.2001 esillä näyttely Ristin ja Olavin kansaa - Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa. Samanniminen näyttelyjulkaisu on näyttävästi kuvitettu ja runsaasti artikkeleita sisältävä opus, jota on riittänyt myyntiin nykypäiviin saakka, omani ostin Turun päivänä linnan kirja-alesta.

Näyttelyn ja siten julkaisukin jakaantui neljään teemaan: kristinuskon tulo ja vakiintuminen, uskon välittäminen (liturgia, kikkorakennus, kuva ja sana), pyhimysten tiellä: ihmeiden aika arjessa, sekä keskiaika keskellämme. Lopussa on kaikki esineet kattava näyttelyluettelo, koostuen pääosin tekstiileistä, puuveistoksista sekä kirjojen lehdistä.

Kirjoittajina on keskiajan tutkimuksen kärkinimiä neljäntoista vuoden takaa, kuten Markus Hiekkanen, jonka Suomen kirkkokantaa radikaalisti nuorentanut tutkimus oli tuolloin vasta muutaman vuoden takainen. Näyttelyluetteloa voi kehua paitsi hyvästä kuvituksesta myös seikkaperäisistä teksteistä kunkin esineen ja sen esittämän henkilön taustasta, ainakin minulle niissä oli kaikenlaista uutta.

Vaikka näyttely ei liittynyt Turkuun tai Varsinais-Suomeen, koottiin se syystä tai toisesta pari vuotta myöhemmin uudestaan esille Turun linnaan ajalle 17.4.2003-15.1.2004. Museon folkloressa tuo näyttely muistetaan haasteista joita se konservointihenkilöstölle asetti. Veistoksia tuotiin yhteen huikeasti erilaisista kosteus- ja lämpötilaoloista ja ne oli vähitellen totutettava Turun linnan oloihin.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kaupunkiarkeologiaa 50 vuotta sitten

Helsingin Sanomien "50 vuotta sitten" -palstalla oli tänään kuva Turusta, ja kuvatekstinä Muinaiskaivaukset alkoivat Stockmannin tontilla Turussa. Ensimmäisiä löytöjä oli vanha kirves, jota opisk. Lasse Laaksonen ja tri Gardberg tutkivat.

Stockmann todellakin suunnitteli tuolloin tontin hankkimista, mutta tavarataloa se ei siihen rakentanut, vaan paikka tunnetaan nykyisin Julininkulmana. Museon vuosikertomus 1964 kertoo seuraavaa:
Vuoden tärkeimmät ja laajimmat tutkimukset suoritettiin ajalla 7.10.-18.11. ns. Julinin tontilla Eerikin- ja Brahenkatujen kulmassa (VI/3/2). Kaivaukset suoritettiin Historiallisen museon toimesta sen jälkeen kun tontin nykyinen omistaja, tri Hans von Rettig ja tontin mahdollinen ostaja, Oy Stockmann Ab, olivat kaivauksia varten lahjoittaneet Muinaistieteelliselle toimikunnalle 8.300 mk. Kaivaustöiden vastaavana suunnittelijana toimi museonjohtaja, tri Gardberg. Paikan päällä johti töitä hum.kand. Lasse Laaksonen. Varsinaisen kaivaustyön suorittajana oli Rakennustoimisto Arvi Ahti Oy, jonka kanssa tehtiin laskutustyösopimus.
Samassa TKHM:n vuosijulkaisu 29-29:ssä (1964-1965) oli myös Gardbergin artikkeli kaivausten tuloksista. Löydöt saivat päänumeron 16291 ja ne luetteloitiin Lasse laaksosen ja konservaattori Reino Mattilan toimesta. Vuonna 1964 oli käytäntönä kirjoittaa esinetiedot konseptiarkeille, jotka myöhemmin sidottiin paksuiksi mustakantisiksi niteiksi. Joskus esine myös piirrettiin kuvauksen yhteyteen, mutta Laaksonen on paitsi piirtänyt, myös värittänyt, ja tulos on hienoimpia näkemiäni manuaalisen aikakauden luettelointeja.




Kaivaukset tuottivat suuren joukon löytöjä, mukaan lukien useita hautauksia, olihan kyseessä Juhana III:n perustaman Pyhän Hengen kirkon alue. Kirveitä ei kuitenkaan löytynyt enempää kuin tuo jo kaivausten alussa esiin noussut. Se sai alanumeron 104 ja koko tunnuksekseen siten 16291:104.


Löytösyvyydeksi on merkitty 55 mm mutta se lienee virhe ja kyseessä on ollut 55 cm, mikä vastaisi kuvassa näkyvän kaivannon syvyyttä.

Kirveen kuuluisi olla nykyään Turun museokeskuksen maalöytövarastossa ja kun asiaa konservaattorilta kysyin, kiikutti hän sen oitis pöydälleni. Eli tässä muinaiskaivausten mediatähti 50 vuoden takaa:


Pyhän Hengen kirkon paikalla on nykyään Pyhän hengen kappeli, ja 1500-luvun lopun kirkon interiööri on, mm. arkeologisiin kaivauksiin perustuen, ennallistettu Futuristic History -hankkeen virtuaalimallina:



.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Suomalaista merilentotoimintaa

Niinhän siinä taas kävi että vaikka Forum Marinumin näyttely Vedestä lentoon – suomalaisen merilentotoiminnan historiaa oli esillä kaikkiaan viisi kuukautta, ehdin sinne eilen kirjaimellisesti viimeisellä tunnilla. Mainostamista ei näyttely siis enää kaipaa, mutta laitetaan sitten vaikka muistoksi muutama kuva.

Lentotoiminnan Suomen rannikoilla aloitti Venäjän asevoimat, ja mm. Turun Vähä-Heikkilässä toimi merilentoasema (ja kasarmin alueella "Itämeren silmäksi" kutsuttu radioasema, jolla tarkailtiin Saksan laivaston viestiliikennettä). Tältä pohjalta jatkettiin itsenäisessä Suomessa. Santahaminan merilentoaseman vuonna 1925 esittävä pienoismalli (Keski-Suomen Ilmailumuseo).



Siviili-ilmailu alkoi kangerrellen. Vuodesta 1924 lähtien Aero Oy (Finnairin edeltäjä) lensi Tallinnaan Katajanokalta, jonka lentosatama oli hauskasti esitetty osin valokuvana ja osin pienoismallina. Vuoden 1936 jälkeen toiminta siirtyi Malmin maalentokentälle. Turusta lennettiin meri-ilmailun aikakaudella ulkomaille Ruissalon saaren rannasta.


Lentokoneiden pienoismalleja oli näyttelyssä useitakin, mutta myös pari 1:1 konetta, kuten Junkers 52:n ohjaamo. Malmössa koottu kone nimeltään Södermanland lensi paljon Suomen reiteillä ja oli Ruotsin ilmavoimien käytössä toisen maailmansodan aikana.


Kotimaista tuotantoa edusti insinööri Torolf Eklundin lentovene Eklund TE-1, jota valmistui vain tämä yksi prototyyppikappale vuonna 1949 (kuuluu Suomen Ilmailumuseon kokoelmiin). Harrasteilmailussa kellukkeelliset pienkoneet ovat edelleen mukana.


Kissanhännännostona oman museomme kontribuutio, Suomen ilmavoimien upseeripuku.


Mukaan tarttui hinnaltaan jo 3 euroon puolittunut ohut näyttelylehtinen, joka sisälsi näyttelyn keskeisimmän informaation.


Jos jotakuta nyt harmittaa ettei ehtinyt näyttelyä nähdä, niin mainittakoon että Tallinnan merimuseo Lennusadam suunnittelee samanaiheista näyttelyä reilun vuoden päähän. Sinne se sopiikin kuin nenä päähän, sillä näyttelytilana toimiva halkli rakennettiin alunperin merilentokoneita varten.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...