Rasia orjantappurakruunun okaalle

Jatkona eiliselle British Museumin kokoelmien esittelylle ja aasinsiltana tänään ja huomenna Turussa järjestettävälle Relics of the Saints – Remnants of Papacy in Reformed Churches -seminaarille, BM:n Objects in Focus -sarjan vihkonen, The Holy Thorn Reliquary. Kyseessä on pyhäinjäännösrasia Kristuksen orjantappurakruunun yhtä piikkiä varten, ja esineen tarina on hyvin kerrotty myös sitä käsittelevässä Wikipedian artikkelissa.

Esineen alkuperä selvisi vasta 1962 ja tuolloin kävi ilmi ettei sen alkuperäinen omistaja ollut kukaan muu kuin rukouskirjastaan kuuluisa Berryn herttua Jean (1340-1416), Ranskan kuninkaan Kaarle V:n veli. Rasia on 1300-luvun pariisilaisen kultasepäntyön mestarinäyte, ja siinä on hyödynnetty tuolloin kehitettyä menetelmää emaloida muitakin kuin tasaisia pintoja (en ronde bosse). Kullan lisäksi siinä on helmiä, safiireja ja rubiineja jotka viimeksi mainitut olivat keskiajan arvostetuimpia jalokiviä - ja luonnollisesti myös uskonnollisella symboliikalla ladattuja.

Ludvig IX Pyhä oli ostanut Kristuksen orjantappurakruunun Konstantinopolin vallanneilta länsieurooppalaisilta hallitsijoilta, ja maksanut siitä hyvästä puolet Ranskan valtion vuosibudjetista. Paljon vähemmän maksoi reliikille Pariisiin rakennettu kappeli, Sainte-Chapelle. Jean sai kuningasveljeltään yhden piikeistä ja valmistutti sille tämän lippaan, jonka tosin jo ennen 1400-luvun vaihdetta lahjoitti veljessarjan nuorimmalle, Burgundin herttua Filipille. Jean rakennutti itselleen myös oman Sainte-Chapellen herttuakuntansa pääkaupunkiin Bourgesiin (rakennus ei ole säilynyt).

Berryn herttua oli keskiajan suurin keräilijä, joka haali itselleen linnoja, jalokiviä, koiria, taideteoksia ja käsikirjoituksia. Syvästi uskonnollisena hän keräsi myös vaikuttavan kokoelman pyhäinjäännöksiä: Neitsyt Marian vihkisormuksen, yhden Herodeksen murhauttaman viattoman lapsen ruumiin, Kaanaan häissä käytetyn keltaisen marmorikupin ja palan palavaa pensasta, muun muassa. Okaalle valmistetun rasian ikonografia viittasi pelastukseen jonka Kristus oli kuolemallaan kristityille taannut, ilmeisen läheinen aihe miehelle, joka oli menettänyt kaksi vaimoa ja molemmat lapsensa.

Herttuan kultainen kokoelma joutui hänen kuolemansa jälkeen (vielä 100-vuotisen sodan tuossa vaiheessa) voittoisien englantilaisten haltuun ja sulatettiin. Filipille lahjoitettu rasia säilyi ja kulkeutui Wienin keisarilliseen kokoelmaan. Siellä sen tarina sai eriskummallisen käänteen 1860-luvulla, kun se neljän muun esineen kanssa toimitettiin restauroitavaksi antiikkikauppias Salomon Weiningerille. Tämä teetti kopiot kaikista, palautti ne ja piti alkuperäiset itsellään. Aito pyhäinjäännösrasia päätyi Rotschildien suvulle, jonka jäsenen mukana se päätyi Englantiin ja testamenttilahjoituksena British Museumiin 1898. Tässä vaiheessa tulee mieleen, eikö varastettu omaisuus kuuluisi palauttaa Wieniin, mutta ilmeisesti siellä ollaan tyydytty kopioon.