tiistai 28. tammikuuta 2014

Riikaa sieltä ja täältä

1990-luvun lopulla uudelleen rakennetusta Mustapäiden talosta on tullut Riian tunnetuin rakennus. Kuten monet muistanevat, on myös Tallinnassa tämän poikamieskauppiaiden killan talo. Kesällä 2013 se toimi Latvian presidentin kansliana Riian linnan (ja samalla Latvian historian museon, joka siis jäi käymättä) ollessa remontissa.


Sen edustalla olevalle aukiolle on merkitty Riian ensimmäisen joulukuusen paikka. Vuonna 1510 pystytettyä puuta ovat riikalaiset alkaneet pitää kerrassaan maailman ensimmäisenä. Yksimielisyyttä ei asiasta ole.


Vanhankaupungin vanhimpia säilyneitä rakennuksia ovat nämä "kolme veljestä". Keskimmäisen rakennusvuotta voi hahmotella seinästä.


Ruotsin vallan ajasta muistuttaa vielä "Ruotsin portti". Suurvaltakaudella Riian varuskunnassa palveli moni suomalainenkin.


Jakobin kasarmit rakennettiin 1700-luvulla.


Mitä ilmeisimmin uudelleen rakennettua kaupunginmuuria.


Kapeita kujia vanhassakaupungissa riittää. En ole saletti tuliko kaikki käveltyä mutta aika monet kumminkin.


Linnan museon lisäksi väliin jäi sulkemuksen vuoksi myös tämä: vuoden 1991 itsenäisyystaistelun aikana pystytetyille barrikadeille ja niihin liittyville tapahtumille omistettu museo.


Seinämaalaustaidetta. Etualalla on vuokrattavissa ollut poljettava itsepalvelubaari.


Nähtävää on myös vanhankaupungin ulkopuolella. Lemmenlukot tunnetaan täälläkin.


Samassa puistossa kuin silta, oli myös muistokiviä vuoden 1991 kriisissä surmansa saaneille latvialaisille.



Michael Barclay de Tollyn patsas tähän vain siksi, että hän oli jonkin aikaa myös Suomen kernraalikuvernöörinä Turussa.


Tässä huomattavasti kuuluisampi monumentti, Vapauden muistomerkki, jonka naishahmon pitelemät kolme tähteä kuvaavat Latvian kolmea osaa (Kurzeme, Vidzeme ja Latgale). Veistos oli pystytetty Latvian vapaussodan muistoksi, mutta sai jäädä paikalleen neuvostoaikana. Kesällä 2013 sen jalusta oli korjattava.


Opastetulla kierroksella käytiin katsomassa myös Riian kuuluisia jugendtaloja. Omin nokin ei kait sinne asti olisikaan tullut mentyä.


Mutta takaisin vanhaankaupunkiin ja Pyhän Pietarin kirkkoon. Sen torni tuhoutui sodassa, mutta on rakennettu uudelleen teräksestä.


Ylös pääsee maksusta hissillä, ja hienot näkymät sieltä onkin. Tässä katsellaan ylävirtaan pitkin Väinäjokea. Neljän hallin kokonaisuus on Riian keskustori, jonka rakenteet mielenkiintoista kyllä ovat alunperin (toisaalta siirrettyjä) zeppelinhalleja ensimmäisen maailmansodan ajoilta.


Näkymä alaspäin jo tuttuihin kohteisiin: Mustapäiden talo (siitä oikealle Rolandin patsas), sen takana Miehitysmuseo, ja vielä siitäkin eteenpäin tarkka-ampujien muistomerkki.


Loppuun vielä hotellimme, Väinäjoen toisella puolella sijainnut Radisson Blu Daugava.


.

3 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Loistava blogikirjoitus kauniine kuvineen!

Mari J kirjoitti...

Ja vähän jälkijunassa on tietenkin kommentoitava, että tuon vapaudenpataan (jota kuvassasi korjataan) kivi on tuotu Uudestakaupungista. On siis kaunista Uudenkaupungin harmaata graniittia.

Kari Hintsala kirjoitti...

Että unohdinkin tuon, Mari! ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...