Valkoisen asutuksen levitessä jatkuivat alkuperäisväestöä vastaan käydyt taistelut entiseen tapaan, ja saavuttivat huipennuksensa vuosien 1785-95 intiaanisodassa. USA:n armeija kärsi näissä kahinoissa parikin pahaa takaiskua, molemmat yrityksissään vallata Ohion aluella sijainnut Kekiongan intiaanikylä. Josiah Harmarin retki päättyi tappioon vuonna 1790, mutta vielä pahemman tappion amerikkalaiset kärsivät seuraavana vuonna Wabashin taistelussa.
Ospreyn Campaign-sarjassa viime vuoden lopulla julkaistu kirja kertoo jälkimmäisestä sotaretkestä. Arthur St. Clairin johtaman yrityksen tunkeutua Kekiongaan nykyisen Cincinnatin tienoilta Ohiojoen varresta voi sanoa olleen tuomittu alusta alkaen: joukot olivat kouluttamattomia, varusteet kehnoja talvivisäähän, huolto takkuili eikä edes etäisyys tavoitteeseen ollut tarkasti tiedossa. Joukon leririydyttyä marraskuun alussa Wabashjoen varteen se joutui intianien saartamaksi ja tuhoutui lähes kokonaan.
Kertomus armeijan marssista metsässä kohti tuhoaan on teema, joka jollain omituisella tavalla kuulostaa samalta joka kerta, olivatpa tuhon omia Varuksen legioonat, 1700-luvun lopun amerikkalaiset tai ukrainalainen 44. divisioona. Mielenkiintoisempi on oikeastaan se kulttuurinen maisema, jossa tämä konflikti käytiin. Ohion alueen intiaaniheimojen päälliköt saattoivat olla jo hyvinkin eurooppalaistuneita ja asua taloissa huonekaluineen ja pöytähopeineen, mutta sotapolulle hekin silti lähtivät sotamaalauksin koristautuneina ja skalppeja keräten. Ei myöskään ollut itsestään selvää mihin etniseen ryhmään taistelijat kuuluivat, "valkoisia" ja "intiaaneja" oli molemmin puolin. Intiaanien tapahan oli adoptoidan kaapatut lapset ja näistä monet nousivat johtavaan asemaan heimossaan. Mitään sivistynyttä valistusajan sotaa tämä ei missään nimessä ollut, vaan vangiksi jääneitä odotti kiduttaminen ja kuolema.
Jonkinlaisena kuriositeettina voi mainita että ainakin kuvitustekstin mukaan intiaanien mukana oli sotilaallisina neuvonantajina kaksi brittiupseeria, molemmat 24. rykmentistä, joka itse seuraavalla vuosisadalla joutui vastaavanlaisen tuhon kohteeksi Etelä-Afrikan Isandlwanassa.
St. Clairin tappio pakotti USA:n johdon tehokkaisiin vastatoimiin. Tilalle tuli uusi kenraali, "Mad" Anthony Wayne, joka ajalle tyypillisesti klassismin innoittamana loi kaikista aselajeista koostuvan legioonan, jolla intiaanit lopulta kukistettiin "Kaatuneiden puiden taistelussa" 1794 (noiden puiden osalta kyseessä olivat muuten tuoreet myrskytuhot).
Kirjan Wabash 1791: St Clair’s defeat on kirjoittanut John F. Winkler ja kuvittanut Peter Dennis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti