maanantai 16. elokuuta 2010

Pärnun bastionit



Viime heinäkuun Viron-matkamme pääkohde oli Pärnu. Siellä kaupunkioppaalla oli mukanaan kankaalle painettu karttakuva kaupungin 1600-luvulla rakennetuista linnoitteista (kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi). Linnoitteet oli suunnitellut Erik Dahlberg, "Ruotsin Vauban", jonka monet tuntevat Peter Englundin kirjoista Suuren sodan vuodet ja Voittamaton.

Bastioneja oli Pärnussa seitsemän ja niinpä ne saivat nimensä seitsemän jo antiikin aikoina tunnetun taivaankappaleen mukaan (samojen joiden vuoksi viikossa on seitsemän päivää). Kartassa etelä on ylhäällä, joten vasemmalla idässä on aurinko, ja oikealla lännessä kuu. Etelässä ovat bastionit Jupiter ja Merkurius ja pohjoisessa Mars, Saturnus ja Venus.

Pärnun linnoitukset poistettiin vanhentuneina käytöstä 1830-luvulla, siis samoihin aikoihin jolloin kaupungin kylpylätoiminta sai alkunsa. Jäljellä ovat enää länsiosan rakenteet vallihautoineen. Tässä kuva Luna- eli Kuubastionista Venusbastioniin päin:




Ja tässä päinvastaiseeen suuntaan Lunabastionin kärkeen päin:



Luna- ja Merkuriusbastionien väliin rakennettiin portti, ja sen eteen kartassa näkyvä raveliini. Raveliinia ei enää ole, mutta Tallinnanportti on tiettävästi ainoa Baltiassa säilynyt barokkiarkkitehtuuria edustava kaupunginportti:



Tässä lähikuva porttiaukosta...


...ja tässä vielä  sen sisältäkin.



Lopuksi kuva vielä muurien sisäpuolelta, mistä käy ilmi että portti palvelee nykyään krouvina!



Vallilta olikin mukava katsella kesäistä Pärnua. Ensi kesänä oluen voikin sitten maksaa euroissa. Ja kun olut tuli puheeksi, niin vielä loppukevennykseski kuva portin lähelle pysäköidystä ajoneuvosta:


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...