Tie mutkitteli Garmisch-Partenkirchenin kautta yhä korkeammalla, ja näkyihän siellä luntakin vihdoin:
Vähän ennen Itävallan rajaa oli pysähdys läpikulkuluvan maksamista varten, (itävaltalaisilla ja sveitsiläisillä on tässä asiassa todelliset myyjän markkinat), tässä muutama kuva sieltä:
Kulman takana odotti Itävalta, jonka ensimmäinen pysähdyspaikka oli Zirlerberg Rast muhkeine omenapiirakoineen. Alhaalla häämötti jo Innsbruckin laakso. Alavan maan turkulainen ei voinut kuin ihmetellä että kyllä, pilvethän ne siinä seilaa samalla korkeudella kuin havainnoitsija itse...
Innsbruckin jälkeen noustiin taas ylöspäin ja saavuttiin Europabrückelle, aikoinaan Euroopan korkeimmalla sillalle, jonka keskikohta on n. 200 metriä maanpinnan yläpuolella. Heti sillan jälkeen oli taukopaikka, jossa esillä roomalainen tienpätkä (Römisches Strassenstück) kärrynurineen:
...ja asiaa selittävä pronssilaatta viereisen kivenjärkäleen kyljessä:
Uskokaa tai älkää, tämä oli todellakin meikäläiselle, lapsena Asterixinsa moneen kertaan lukeneelle, ensimmäinen hipaisu antiikin maailmaan!(Seuraavan kesän Rooman-matka oli vielä tietymättömissä.)
Ja tässä itse Eurooppasilta:
Pitihän sinne mennä katsomaan miten korkealla ollaan 200:ssa metrissä - no korkeallapa hyvinkin!
Pysähdyspaikan viereisellä mäellä oli ekumeeninen muistokappeli, omistettu kaikille Brennerin solaan menehtyneille vaeltajille:
Ja heitähän tietysti riittää, jossain täällä päinhän Ötzikin kohtasi matkansa pään. Tätä sopi mietiskellä pysähdyspaikan baarintapaisessa, oluttuopin ääressä ja kuunnellen baarimikon ja hänen tirolilaisten tuttaviensa puhetta, joka etäisesti muiistutti saksaa.
Mutta Ötzin ajoista on matkanteko helpottunut. Bussi vei meidät moottoritietä Brennerin solan läpi Italiaan, jossa vielä samana iltana ruokittiin Gardajärven joutsenia Torbolen venesatamassa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti