Eilen tuli telkasta elokuva National Treasure - kansallisaarre, jonka alusta missasin tunnin, mutta mukaan aarteenetsintään ja takaa-ajoihin ehti vielä hyvin. Etsittiin siis "temppeliherrojen ja vapaamuurareiden" (totta kai!) kokoamaa arkistoaineisto- ja esinekokoelmaa. Jo tiedossa olevaa julkista kulttuuriperintöä tärveltiin surutta suuremman hyvän saavuttamiseksi. USA:n itsenäisyysjulistusta runneltiin sentään valkoiset hansikkaat kädessä.
Mukana juoksenteli arkistoalalla työskennellyt, ulkonäöltään varsin viehättävä nainen, jonka ammattitaidossakaan ei toki ollut moitteen sijaa, tunnistihan hän pinon pölyisiä kirjoitusrullia nähtyään ne heti Aleksandrian kirjastosta peräisin oleviksi.
Kauhun parkaisu museoammattilaiselta pääsi sen sijaan silloin kun päähenkilö löydön tehtyään valaisi sen tuikkaamalla avotulen roihuamaan koko luolan pituudelta. Onneksi olen vain tutkija, konservaattoreita lienee pyörtynyt näyn edessä joukoittain.
3 kommenttia:
Konservaattorit nyt on niin yliherkkiä.
Eipäs dissata konservaattoreita, noita pehmeänpörreitä tutkijoiden parhaita ystäviä!
Konservaattoreita muistin minäkin vieraillessani Örbyhusin linnassa Ruotsissa. Eerik XIV:n kuolinhuoneessa opas tuikkasi kynttilään tulen ja valaisi sillä päähenkilöä esittävää maalausta. Ajattelin, että kunpa meilläkin voisi tehdä noin.
Lähetä kommentti