Jos joku kuolee perjantaina ja nousee kuolleista sunnuntaina, nykyään sanottaisiin että hän teki sen kahden päivän kuluttua ("toisena päivänä"). Mutta antiikin aikana ei nollaa tunnettu ja laskenta aloitettiin siis kuolinpäivästä. Sama nollattomuus teki temput kun Dionysius Exiguus kehitti ajanlaskujärjestelmämme joka alkaa Kristuksen oletetusta syntymävuodesta. Dionysius käytti laskelmissaan nollan käsitettä, mutta ajatus vuodesta nolla oli hänelle mahdoton, kuten matemaatikko Charles Seife kirjassaan Zero - The Biography of a Dangerous Idea kertoo (suom. Nollan elämäkerta).
Kreikkalaiselle (aristoteliselle) filosofialle ajatus olemattomuudesta (ja myös äärettömyydestä) oli Seifen mukaan kauhistuttava, ja saman kannan otti myös varhaiskristillinen teologia. Intialainen matematiikka oli kuitenkin omaksunut nollan ja sieltä se siirtyi islamilaiseen kulttuuriin. Eurooppaan nolla kotiutui arabialaisten (tai siis oikeastaan intialaisten) numeroiden mukana vasta keskiajan lopulla. Merkittävä rooli tässä oli Leonardo Pisalaisella (1170-1250), paremmin tunnettu nimellä Fibonacci. Hänen kehittämänsä Fibonaccin lukujono taas on turkulaisille tuttu Turku Energian savupiipussa olevasta Mario Merzin neonvaloteoksesta Fibonacci Sequence 1-55.
Nollan laiminlyönyt Dionysius on vastuussa kymmenen vuoden välein uusiutuvasta kinasta. Elämmekö nyt, vuonna 2010, 2010-lukua vai emme`? No tarkalleen ottaen emme. Mutta mitä jos vain sopisimme että ajanlaskumme ensimmäinen vuosikymmen oli vain 9 vuoden mittainen ja kaikki muut sen jälkeen alkoivat nollasta, tuosta vaarallisesta numerosta? :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti