keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Lenin heikoilla jäillä

Televisiosta tuli eilen suomalais-neuvostoliittolainen yhteistyöelokuva Luottamus. Uskollliset suomalaiset ystävät pelastavat Leninin pulasta jos toisesta (mm. avannosta Paraisilla) ja tämä "antaa" näille itsenäisyyden kaikesta vastustuksesta huolimatta. Elokuva näkyy YLE Areenalla vielä viikon ajan.

Leffa oli eräänlainen YYA-Suomen huippukohta ja ainakin meillä Kemissä koko koulu vietiin sitä katsomaan. Leninin loputtomat väittelyt puoluetovereidensa kanssa marxilaisesta näkökulmasta kansojen itsemääräämisoikeuteen eivät yläasteikäisiä kauan jaksaneet kiinnostaa ja oma muistikuvani on että koko tilaisuus meni yleiseksi hulinaksi. Oulun yliopistossa tehty gradu kertoo elokuvan kuuluneen osana lukioiden historianopetukseeen, mutta peruskoululaisillekin sitä siis esitettiin.

Aika oli vienyt filmistä värit, ja aika hajutonta ja mautonta oli loppukin sisältö. Suurimman osan ajasta Lenin pasteerailee takaumissa ympäri Suomea ja perustelee suomalaisten itsemääräämisoikeuden tärkeyttä mm. Alexandra Kollontaille ja Rosa Luxemburgille. Mukana vilahtelee ajan tärkeimpiä suomalaisnäyttelijöitä niin että déjà vu "Täällä Pohjantähden alla" -filmatisointiin on aika voimakas, sosialisteina pyörivät samat näyttelijät kuin Linnankin tarinassa. Ohjaajana molemmissa oli Edvin Laine.

Suomen silloinen ulkopoliittinen johto lienee ollut tyytyväinen. Paasikiven-Kekkosen linja väännetään suorastaan rautalangasta, aina sitä myöten että elokuva loppuu Etykin loppuasiakirjan allekirjoitustilaisuuteen 1975.

Omanlaistansa nostalgiaa ajoilta jolloin Suomi oli Neuvostoliiton paras ja ainoa ystävä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...