torstai 1. huhtikuuta 2010

Ryöväri syö sydämesi!

Keskiaikaisten linnojen seiniin on perinteisesti muurattu joko julmia ryöväreitä tai viattomia neitoja. Liekö sitten Turun linnassa esiintynyt suhteellisesti vähemmän viattomia neitoja, koska sinne on muurattu ryöväri, päälinnan sisäseinään, tämän kiven taakse:



Kivessä olevan vaakunan heraldisen aiheen muodostavat Sture-suvun kolme lumpeenlehteä. Äkkiseltään ne näyttävät kyllä sydämiltä ja niinpä kuulinkin tänään kollegaltani Salmelta että niihin perustuen asianomaisen ryövärin uskotaan syöneen sydämiä!

Tämän raflaavan ruokavalion on ympäri maailman uskottu antavan yliluonnollisia voimia, niin myös meillä. 1800-luvun alun raisiolaisen agraarigangsta Sika-Kyöstin kerrotaan saaneen kyvyn muuttua näkymättämäksi syötyään seitsemän syntymättömän lapsen sydäntä. Vielä kaksi sydäntä ja hän olisi oppinut lentämään, mutta tämä tavoite jäi ilmeisesti saavuttamatta.

Niin, ja se kaikkien aikojen kotimainen seinäänmuurauselokuva on tietysti Tauno Palon, Anneli Saulin ja Tarmo Mannin kolmiodraama Risti ja liekki vuodelta 1957.

EDIT: Annikki Tähti - Balladi Olavinlinnasta (1956)
Olavinlinna johtaa viattomissa neidoissa Turun linnaa 1-0.

6 kommenttia:

Salme kirjoitti...

Heinoa K, kun olet aloittanut blogin ja tänne pääsee kommentoimaan. Niin, totta se on, että linnan muurista löytyy tuo vaakuna, mutta ryövärin luita ei ole vielä kaivettu esiin. Ryövärin piti syödä yhdeksän (?) syntymättömän lapsen sydäntä, mutta ei hän ehtinyt niin monta aterioimaan, vaan jäi kiinni. Eräs tutkija valisti minua, ettei Sturen vaakunan lehdet oikeastaan ole lumpeenlehtiä, vaan ne ovat heraldisesti ns. vesilehtiä.

Eikös Balladi Olavinlinnasta kerro myös muuraustarinan. Kangasalan kirkon seinään on muurattu myös neito nimeltä Katariina ja siellä kivi itkee verta..

Salme kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=HAAPVbJnYNg

Kari kirjoitti...

Kiitos, Salme, ehätit ensimmäiseksi kommentoijaksi!

Ilneisesti on niin että kun heraldiset eläimet eivät ole aivan oikeita eläimiä niin eivät sitä ole heraldiset kasvitkaan, vaan ne ovat ensisijaisetsi.. ööh, heraldisia? :)

Kommentteihin ei näemmä voi tehdä linkkejä, lisään Annikin laulun tekstin loppuun. Olisiko vuoden 1956 hitti inspiroinut seuraavan vuoden elokuvaa, vaikka tarina eri onkin?

Salme kirjoitti...

Turun linnan esilinnan kuusikulmaisen tornin kyljessä on kivi, joka myös tihkuu verta. Oletko kuullut siitä? Viimeisien kalkitusten yhteydessä kivi jäi rappauksen alle, mutta kyllä se sieltä pian paljastuu. Jos tätä kiveä koskettaa ja kämmen tulee punaiseksi, tietää se synkkää tulevaisuutta. Rikolliselle tielle tällainen ihminen suistuu, hänestä tulee murhaaja.

Salme kirjoitti...

Tässä linkki Kaarinan veri-nuottipostikorttiin: http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2b42y+jakke-musiikkiaiheisia-postikortteja-6.html

Kari kirjoitti...

Nythän tässä menee jo kauhukierros ilmaisjakeluun! :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...