torstai 10. lokakuuta 2019

KGB:n tyrmät Tallinnassa

Paluumatkalla Riiasta lounastettiin tuttuun tapaan Pärnussa, mutta myrskyisä sade vei halut kävellä siellä enempää. Tallinnaan saavuttuamme keli oli parempi, ja laivaa odotellessa ehti piipahtamaan vanhaankaupunkiin. Pikk- ja Pagarikatujen kulmassa sijaitsee tämä 1912 valmistunut jugendtalo.


Talolla on kuitenkin synkkä historia, josta kerrotaan sen kellarikerrokseen sijoitetussa näyttelyssä.


Pagarina tunnettu KGB:n tutkintovankila oli todistusten mukaan Patareitakin pahempi paikka, jossa kuulustelijat hakkasivat pidätetyistä "tunnustuksia" tuomion langettamiseksi. Kovin iso museoksi palautettu osa alakertaa ei ole. Käytävällä on aikajana.


Tuomittujen kuvia.


Kuulusteluhuone.


Samizdat-kirjallisuus neuvoi miten käyttäytyä kuulusteluissa.


Runoilijan todistus.


Perussellejä mukavuuksin.



Sellien ovia, videonäytöin rikastettuna. Vastaavanlaisia oli Viron miehitysmuseossa (jonka filiaali tämä tyrmämuseo on).


Kidutusmuotona komero, johon ei mahtunut seisomaan, ei istumaan, ei makaamaan.


Täälläkin oli taidetta, Pagarissa aikoinaan istuneiden tekemää.


Mikä vapaus on sinulle tärkein?


Matka jatkui yli myrskyävän Suomenlahden takaisin Suomeen. Sen aikana oli enemmän kuin paikallaan uppoutua Baltian maiden myrskyisään historiaan.

.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...