Heimosotien yleisesityksiä (2)

Sittemmin puolustusministerinä toimineen Jussi Niinistön kirjallista tuotantoa voisi kutsua vapaussotakirjallisuuden viimeiseksi kukinnoksi. Vuonna 2004 ilmestyi Heimosotien historia 1918-1922, jonka esipuheen mukaan oli tarkoitus korvata Kuussaaren aiempi yleisesitys. Niinistön kirjan ilmestyessä Jukka Vahtola oli jo julkaissut tutkimuksensa Vienan ja Aunuksen retkistä, ja Pekka Nevalainen Inkerin tapahtumista. Niinpä kyseessä on runsaasti kuvitettu kompilaatio aiemmasta tutkimuksesta, jossa perustutkimusta kirjoittajankin mukaan on lähinnä Karjalan kansannousun 1921-22 osalta.

Kirja käy läpi kaikki heimosotien rintamat Virosta Petsamoon, kerronta on sujuvaa ja sitä on ryyditetty toimijoista ja tapahtumista kertovilla tietolaatikoilla. Vähemmän yllättävästi kirjoittajan näkökulma ja sympatiat ovat selkeästi heimosotureiden puolella, vaikkei näiden juopottelua ja riehumista salatakaan. Sekä heimosotureiden että näiden vastustajien tapa ampua vankinsa on sekin mainittu.

Jälkikäteen suurinta julkisuutta saanutta vangin murhaa (1922), josta syytettiin 1930-luvun oikeudenkäynnissä punaupseeri Toivo Antikaista, ruoditaan omassa tietoiskussa, mutta lopullista selvyyttä ei tule. Poltettiinko heimosoturi Antti Marjonimi sitten hengiltä tai ei, mutta ainakin muutama suomalaisten punaupseerioppilaiden hiihtoprikaatin saama vanki surmattiin viiltämällä kurkku poikki. Hätkähdyttävä assosiaatio ISIS:n teloitusvidoeihin ja rinnastaa nykyhetken lukijalle sodan raakuuden niin Syyrian erämaissa kuin Vienan korpimetsissä. Heimosodathan olivat käytännössä Suomen sisällissodan jälkinäytös, joka jatkui neljä vuotta taistelujen alkamisesta tammikuussa 1918.