Kyläyhdistys oli hankkinut paikalle opasteen, joka kertasi vanhemman tutkimushistorian tulkinnat paikan ajoituksesta. Nyttemmin on vallalla käsitys että linnoitus kallion päällä oli samoilta ajoilta 1300-luvun lopusta jolloin se ensimmäisen kerran lähteissä mainitaan. Turun linnan päällikkö, laamanni ja ritari Jeppe (Jaakko) Abrahaminpoika Djäkn joutui lähtemään maanpakoon ja luovutti Stenbergan, muiden tilojen ohella, Wibrud Korttummelle 1398.
Kallio muistuttaa jännällä tavalla makaavaa eläintä.
Tietä myöten pääsi kiertämään tämän nukkuvan pedon taakse.
Siellä oli myös loivempi rinne jota pääsi kapuamaan ylös.
Aivan laelle oli jo hankalampi kiivetä. Itse jätin väliin ikääni ja raihnaisuuteeni vedoten (toki jätti moni nuorempikin). Aikoinaan kallion päällä seisseestä tornista ei juuri jälkiä ollut. Kiviperustan lomassa pilkotti muutama tiilenkappale (kuvat: Jussi Kinnunen).
Kallion laelta avautui näkymä alla kulkevalle tielle ja sen takaisille pelloille.
Aikoinaan on meri ulottunut kallion juurelle asti, ei kuitenkaan enää 1300-luvun jälkipuoliskolla kuten havainnepiirroksessa, eikä vuosisatoihin ennen sitäkään (kartta: Jussi Kinnunen). Vaikuttava näky kallio on silti ollut, ja on vieläkin, varsinkin kun aivan äskettäin sitä peittänyttä puustoa on karsittu.
Harmikseni Suomen keskiajan historian suuri kertoja, Jalmari Jaakkola, ei mainitse Stenbergaa, mutta kertoo Jeppe Djäknin olleen "tähänastisen historiamme mahtavin rälssimies".
Se tosiasia, että hän - siirryttyään todennäköisesti arvokkaan laivastonsa kera maasta - on ainakin jo keväällä v. 1398 jättänyt veljensä Martti Djäknin ja vanhimman tunnetun Horn-suvun jäsenen Matti Olavinpojan välityksellä suuret maskulaiset kiinteistönsä luottamusmiehensä Vibrun Kortummen käsiin, viittaa puolestaan jo luonnollisimmin hänen siirtymiseensä. Niin kuin tämä ja mahdollisesti eräät muutkin järjestelyt kuvastavat Jeppe Djäknin jatkuvia luottamuksellisia suhteita hänen oman hallituskautensa kotimaisiin rälssimiehiin, osoittavat ne samalla, että parhaat meikäläiset asiantuntijat pitivät ainakin jo kesällä v. 1398 Knuut Bonpojan asemaa menetettynä. Suomen pitkäaikaisen hallitusmiehen ja laamannin Jeppe Djäknin vanhoista kauppasuhteista johtuva siirtyminen aluksi hansametropoliin Lyypekkiin ja sittemmin Viroon, jossa hän ja - vuoden 1412 tapahtuneen kuoleman jälkeen - hänen perillisensä nauttivat Saksalaisen ritarikunnan suurmestarin suosiollisella avustuksella jonkinlaista elinkorkoa, ja jossa hänestä tuli sikäläisen Ronne-suvun kantaisä, käsitettiinkin varmaan sekä Itämeren valtiolliskaupallisissa piireissä että itse Suomessa lopulliseksi enteeksi Knut Bonpojan vallan nopeasta luhistumisesta.Kallion juurella olevassa mökissä kirjoittaa lastenkirjoja kirjailija Reetta Niemelä. Hänen lukemiinsa otteisiin kirjoistaan päättyi tämänkertainen retki Varsinais-Suomen muinaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti