Hohto (ei se kauhuelokuva)

Kalevalainen alkusointuko lienee syynä että hopeaesineistä tuntuu mahdottomalta kirjoittaa ilman käsitettä "hohto" eri variantteineen. Oululaisesta hopeasepäntuotannosta kertova kirja sai 1996 nimen Hopean hohdetta, ja oman museomme turkulaishopeasta kertova julkaisu 2005 puolestaan Hohda hopea. Kansallismuseon Hämeen linnaan tekemä näyttely, ja sen julkaisu, on nyt puolestaan saanut nimen Hohto - Suomalainen hopea 1600-1830 / Lyster - Finskt silver 1600-1830.


Isoin tämä kaikista näkemistäni suomalaisista hopeakirjoista kieltämättä on (en laske Thyra Borgia tähän), suoranainen järkäle. Alussa on joukko artikkeleita, mm. viipurilaisesta ja helsinkiläisestä hopeasta. Pariakin hopeanäyttelyä tekemässä olleena ei tässä kauheasti uutta ollut, ehkä mielenkiintoisimpana Jouni Kuurneen kirjoitus koristeaiheiden ikonografiasta vuosina 1600-1800.

Esineluettelo alkaa sivulta 73, eikä kuvien koossa ole tosiaan pihistelty, mikä osaltaan selittää kirjan muhkeuden. Turusta mukana on esineitä Tuomiokirkkomuseosta sekä tietysti meiltä, kaikkiaan seitsemän kappaletta, samat jotka viime vuonna olivat lainassa Läckön linnan näyttelyssä Tre kronor - Made in Finland.

Monet museokokoelmien esineet tuttuja siis muista museojulkaisuista, mutta mukana myös kiitettävästi myös yksityiskokoelmien aarteita, kuten Arthur Aminoffin ja Jouni Kuurneen artikkelissaan esittelemä kokokultainen pikari, jonka Pietari Suuri sai vallattuaan Viipurin - miten totta perimätieto sitten lieneekään. Mutta mikä ihmeen pointti oli (s. 261) Pohjanmaan museon kokoelmiin kuuluvassa Carl Anton Carlborgin 1800-luvun alussa valmistamassa kokohopeisessa kahvikupissa ja tassissa? Kuumaa juotavaa siitä tuskin pystyi huuliaan polttamatta juomaan.

Ovatkohan kansiltaan kokovalkoiset museojulkaisut jo trendi? Sellaisenhan löysin jo Varsovan kaupunginmuseosta.

Hohto - Suomalainen hopea 1600-1830 on esillä Hämeen linnassa 18.5. - 4.11.2018.