Eipä sitten muuta kuin kapuamaan polkua.
Linnavuoren rinteet ovat kuuluja monista kulltturikasveistaan, nekin oli infotauluissa mainittu, mutta minähän en erota voikukkaa päivänkakkarasta, joten se tästä florapuolesta. Reitti ylös oli täynnä keväistä vehreyttä ja jyrmyjä kallioita.
Ensin pysähdyttiin esilinnan valleille.
Esilinnan "kaivo" tai pikemminkin vesivarasto kallion juurella.
Päälinnan kallioseinämä ei hyökkääjää kiipeilemään houkutellut.
Onneksi ylhäälle pääsi helpompaakin reittiä, ei vaaraton sekään, mutta onneksi Museovirasto varoitti.
Ylhäältä on kerrassaan hulppeat näköalat joka suuntaan, joka suunnassa on myös tunnettuja muinaisjäänteitä, kuten kalmistoja, lisää linnavuoria jne. Kaukana ei ollut myöskään paikka, josta löytyi kansainvälisen sensaation aiheuttanut "Janakkalan miekkamies".
Ylhäällä oli möyritty. Pahaa-aavistelevat arkeologit epäilivät pahinta, mutta tällä kertaa asialla oli ollut laittomien metallinetsijöiden sijasta entinen maamyyrä, nykyinen kontiainen.
Suurempi kuoppa oli sadan vuoden takaisten arkeologisten kaivausten tulosta, arvelivat oppaina olleet arkeologit Jasse Tiilikkala (vas,) ja Ilari Aalto.
Linnavuorelta ei ole rautakauteen lityviä löytöjä, kaikki tunnetut löydöt viittaavat keskiaikaan, erityisesti 1200-lukuun. Linnavuoren on arveltu olleen "vanha Hämeen linna", eli "Vanain linna", jonne venäläiset hyökkäsivät 1311. He onnistuivat tuolloin valtaamaan esilinnan mutteivät päälinnaa.
Linnavuoren laella on myös mielenkiintoinen luonnonmuodostuma, hiidenkirnu.
Kallion juurella sijaitsee Hakoisten kartano, sinne johti puistokuja kuten kartanoon kuuluukin.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti