maanantai 23. marraskuuta 2015

Riian tuomiokirkko

Piispa Albert perusti Riian kaupungin ja ryhtyi myös rakennuttamaan sen tuomiokirkkoa 1200-luvun alussa. Kirkko on kokenut monia rakennusvaiheita, tuhoja ja uudelleenrakennuksia. Kesällä 2015 oli remontissa kellotorni.


Nykyisellään kirkko on luterilainen eli sisustus askeettisempi kuin joskus menneinä vuosisatoina.


Myös urut näyttivät olevan rempassa.


Ei kirkko aivan koristeluitta ole. Ikkunoiden lasimaalaukset ovat 1880-luvulta. Alemman kuvan oikealla puolella otetaan vastaan kaupungin 1621 valloittanutta Kustaa II Adolfia.



Aateliston hautoja ja hautajaisvaakunoita on täällä kuten Turunkin tuomiokirkossa.


Kirkon vanhin esine lienee tämä Pyhän Meinhardin kastemalja, joka on peräisin jo 1100-luvulta ja tuotiin Ykskylän kirkosta tänne 1893.


Laatta seinässä kertoi miten korkealle vesi oli noussut vuoden 1709 hurjassa tulvassa.


Kirkon eteläpuolela avautuu luostaripiha ristikäytävineen. Sen ulkoasu, kuten olettaa sopii, on 1800-luvun lopulta, jolloin tuomiokirkko kävi läpi perusteellisen restauroinnin. Kuvassa on itäsiipi, jonka takana ja toisessa kerrokseessa on ollut luostarin tiloja.


Etelä- ja länsisiiipeä. Eteläsiiven takana sijaitsee Riian kaupungin ja merenkulun museo.


Pihan eteläreunalla seisoi tämä niinikään restauroitu tonsorium, jonka funktio jäi hämäräksi, ehkä joku osaa kertoa? Kastemalja siellä ainakin oli.



Idänpuoleisen ristikäytävän varrella oli kappeleita, kapitulisali jne. (niihin ei kuitenkaan ollut pääsyä), sekä kuva- ja tekstiplanssinäyttely kirkon rakennus- ja entisöintivaiheista.



Ristikäytävän kulmausta.


Etelä- ja länsikäytävä ovat täynnänsä kaupunginmuseon kokoelmiin kuuluvia muinaismuistoja eri puolilta Riikaa ja kenties muutakin Latviaa. Tässä vain muutama näkymä, ehkäpä yksittäisistä esineistä enemmän esim. Facebookin puolella.






Mukaan tarttui 48-sivuinen opaskirjanen, jota sai myös englanniksi.

.

2 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Tämä jäi omalla Riian reissulla käymättä, joten olipa kiva nähdä tuomiokirkkoon sisälle asti. :)

Kari Hintsala kirjoitti...

Noita ristikäytävän romppeita olisi tutkiskellut vaikka miten pitkään. :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...