Matkalla sinne sivuutettiin Atlantin vallin jäänteitä, saksalaisten toisen maailmansodan aikana rakentamia bunkkereita.
Ehkäpä tämäkin oli jäänne Festung Europasta, mene ja tiedä.
Ylhäältä oli näkymät edemmäs länteen Manneport-kaarelle (nämä kalliossa olevat aukot ovat tiemmä maanalaisten jokien uomia jotka eroosio on paljastanut)...
ja takaisin Étretat'han ja lahden toiseen päähän Amontin kalliolle.
Ylhäällä on myös pieni luola, luonnonmuodostuma, ja nimeltään ”Neitojen kammari” (La chambre des demoiselles).
Alas lampsiessa sai myös käsityksen heti kallioiden takana avautuvasta maisemasta.
Lounaaksi nautittujen creppien jälkeen olisi voinut kiivetä laakson toisella puolella olevalle kalliolle, mutta koska oli laskuvesi, menimme katselemaan rannan näkymiä. Koko ranta on täynnä pientä kiveä, aaltojen sileiksi hiomia. Niiden poisvieminen on ankarasti kielletty, suojaahan kivikerros rantaa eroosiolta.
Laskuvesi oli paljastanut kaikenlaista floraa ja faunaa ihmeteltäväksi.
Tätä kauemmas ei päässyt joten palasimme tutkiskellen Amontin kallioseinämää sen juurelta käsin.
Itse kalliossa eleli ainakin rakkolevää...
ja valtava määrä isoja siiroja.
Kallion sisään johti käytäviä joiden yhteydessä olevat rautarakennelmat vaikuttivat jo kovin meren ja ihmistenkin kolhimilta.
Hauska näitä niin Suomen kallioperästä ja rantakallioista poikkeavia kivimuodostumia oli katsella, yksi matkan kohokohdista.
Itse kylästä ei paljon mieleen jäänyt. Tämän erikoisemman näköisen rakennuksen tiesi Wikipedia myöhemmin Salamandren kartanoksi, yhdeksi Étretat'n vanhimpia rakennuksia, ja siirretty sinne Lisieux’stä.
Kalliioita ovat maalanneet Claude Monet ja Gustave Courbet. Populaarikulttuurin puolelta voi kertoa että ranskalainen herrasmiesvaras Arsène Lupin seikkailee Étretat'n kallioilla ja rannoilla sekä TV-sarjassa että elokuvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti