keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Matiaksenkirkko

Matiaksenkirkko on aivan Kalastajabastionin vieressä, ja siinäkin mielessä sukua että sen kirkon perusteellisimman restauroinnin, oikeastaan uudelleenrakentamisen vuosina 1874-96 suunnitteli samainen Frigyes Schulek, jonka käsialaa bastionikin oli.


Kirkon katto tehtiin tuolloin Szolnayn keramiikasta.


Kirkon kerrotaan olevan alunperin jo Tapani Pyhän ajoilta, mutta aivan niin vanhoja rakennusjäänteitä ei ole löytynyt. Kirkko on kokenut monet sodat ja uudelleenrakennukset, olipa se turkkilaisvallan aikana moskeijanakin. Nykyinen ilme on gotiikkaa.






Yläkerrassa oli pieni museo, jossa oli rakennusfragmentteja, konservoitua esineistöä ja myös kopio Tapani Pyhän kruunusta. Se oli aiemmin kansallismuseossa mutta nyt parlamenttitalossa, ja koska emme siellä käyneet jäi tämä Unkarin kallisarvoisin muinaismuisto näkemättä.






Kirkon omat sivut.

2 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Enpä ole vielä koskaan aiemmin noin upeaa kattokoristelua nähnyt! :o Melkoisen runsaasti koristeltu myös sisältä. Unkarihan alkaa vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta käyntikohteelta. Jotenkin se on hukkunut muiden "klassisempien" kohteiden joukkoon.

Kari Hintsala kirjoitti...

Kyllä Budapestissa näkemistä riittäisi. :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...