sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Matka Kuninkaiden laaksoon

Ensimmäisen yöpyminen oli Luxorissa, risteilijässämme Crown Empressissä. Risteilijöitä on Niilillä niin paljon että ne joutuvat pysäköimään jopa 3-5 laivaakin rinnakkain. Meidän paattimme on tässä kuvassa ulommaisena.


Mutta vielä ei risteilty minnekään vaan lähdettiin Niilin yli värikkäästi maalatulla moottoriveneellä.


Sitten vain yli aamu-usvaisen joen. Tarkemmin katsoen risteilijöitä näkyi parkkeeratun paljon leveämpiinkiin muodostelmiin.


Vastarannalla häämöttivät jo läntiset vuoret...


... ja pian jo bussikin jolla matkaa jatkettaisiin.


Tämä ei ollut meidän veneemme, mutta aihe oli aivan liian pittoreski jätettäväksi kuvaamatta. Hyvin se noiden paikallisten paattien tyyliä kuvaa.


Aurinko nousi joen taakse jääneen Luxorin, muinaisen Theban, takaa.


Länsiranta on piukassa muinaismuistoja ja jos jonkinlaisia raunioita. Tämä on Ramesseum, Ramses II:n kuolontemppeli.


Vieri vieressä oli myös alabasteriverstaita, joissa nikkaroidaan pienoisveistoksia ilmeisen pienin palkoin, päätellen siitä miten alas niiden hinnan voi tinkiä. Egypti on maa, joka elää hyvin paljolti menneisyydellään.


Matkailijoille on monenlaista huvitusta, kuumailmapallolentoja oli tarjolla jo aamutuimaan. (Miltä Luxorin seutu pallon kyydistä näyttää, sitä voi katsella täältä.)


Kuvat päättyvät tähän tienhaaraan, sillä Kuninkaiden laaksoon ei saanut viedä kameroida. Opas myös kertoi ettei kännykällä kuvaamisestakaan ole viisasta jäädä kiinni.


Vaikuttava paikka se kuitenkin on. Peruspääsylipulla pääsee kolmeen hautaan, sen lisäksi voi ostaa erillisen lipun Ramses VI:n ja Tutankhamonin hautoihin. Itse kävimme jälkimmäisessä (KV 62), ja totta kyllä, se on todella pieni enkä vieläkään ymmärrä miten kaikki myöhemmin Kairossa näkemämme hauta-aarteet oli saatu sinne ahdettua. Muut vierailukohteemme olivat Ramses IV:n (KV 2) ja Ramses III:n (KV 11) haudat sekä Tausretin ja Setnakhtin (KV 14) kaksoishauta. Todella uskomatonta on miten hyvin maalausten värit ovat säilyneet. Korkealaatuisia pigmenttejä epäilemättä, mutta apunsa on ollut Egyptin ilmastolla, jossa kosteus ei todellakaan pääse vaivaamaan.

Matkailuala on todella monelle leivän lähde. Matkamuistojen kaupittelu on päällekäyvää ja maksua ollaan ottamassa mitä kekseliäimmistä palveluista. Kuninkaiden laakson hautojen vartijat ovat kärkkäästi kertomassa seinien kuvista ja baksheesiahan siitä pitää saada. Missä valokuvaaminen on sallittua, egyptiläinen työntyy pyytämättäkin kuvaa ja pyytää siitä sitten maksua. Maassa maan tavalla ja tottuuhan siihen, mutta aika outoa se ensikertalaiselle on.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...