maanantai 25. lokakuuta 2010

Syyslomalla Pariisissa


Arvoisa blogistinne on taas matkustellut puolestanne ja tällä kertaa kohteena olivat Pariisin nähtävyydet. Mutta siellähän on lakko, kapina ja vallankumous, sanotte te nyt. Pötypuhetta! Ainoa asia osaltamme, johon lakko vaikutti, oli se, ettei Charles de Gaullen lentokentältä tuleva kaupunkijuna RER:n linja B ajanut suoraan keskustan läpi, vaan Gare du Nordin asemalla piti vaihtaa. Mielenosoituksia emme nähneet missään, mellakoita vielä vähemmän, mutta kadunvarsien roskakasat alkoivat kohota jo huomiota herättäviin korkeuksiin.

Sotilaat kylläkin partioivat Eiffelin tornin juurella ja Notre-Damen edustalla, ehkä pikemminkin viimeaikaisten terrorivaroitusten kuin eläkeiän nostoaikeista raivostuneiden ranskalaisten vuoksi.

Eikä mikään muukaan Pariisista lukemamme ja kuulemamme pitänyt paikkaansa. Paikallisjunan päätettyä matkansa Gare du Nordille vieressämme istunut nuori ranskatar kiirehti englanniksi neuvomaan meille jatkoreitin, ja englantia ymmärsivät ja osasivat kaikki palvelualojen edustajat, joiden kanssa puheisiin jouduimme. Yhtäkään tylyä ranskalaista emme tavanneet.

Sen sijaan opimme, että Ebookersilta varatut matkat käsittävät tosiaan vain lennot ja yöpymiset. Aamiaisista lyötiin lähtiessä lasku eteen ja olipa mukana "kaupunkiverokin", 1 € per nuppi per yö.

Noloa tämän ikäisenä myöntää, mutta olin ensimmäistä kertaa "Valon kaupungissa", joten kohteina olivat Notre-Dame,  Eiffelin torni, Riemukaari, Louvre ja Hôtel des Invalides. Niin, ja tietenkin Luxembourgin puisto, johon perheen nuorimman oli päästävä matkan jokaisena viitenä päivänä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...