perjantai 2. huhtikuuta 2010

Sivuosassa: linnat ja kartanot

Eilisestä tuli mieleen että mahtaisiko Olavinlinna johtaa meitä muussakin kuin seinään muurattujen neitojen määrässä? Tarkoitan nyt elokuvia ja muuta populaarikulttuuria. Olavinlinnalla on meriittinään viihdeohjelma Lumisota, jonka Montreux'ssa voittamaa Kultaista ruusua YLE on harvoin päästänyt unohtumaan. Lisäksi se pääsi Tintin seikkailuun Kuningas Ottokarin valtikka.

Toivottavasti minua ei rangaistukseksi muurata mihinkään, jos sanon että savolaisten linnalla on vahvuutensa. Keskiaikaisista linnoistamme se on säilyttänyt parhaiten sotilaallisen ulkonäkönsä ja "linnamaisen" luonteensa. Turun linna rakennettiin renessanssiaikana asuinlinnaksi eikä sillä ole enää edes varsinaisia puolustusmuureja, joilla kävellä vihollista tähyilemässä. Näkymä linna länsipäädystä näyttää että kyse on viime kädessä korkeasta kivirakennuksesta - samalla se on kuitenkin kansallinen ikoni jos mikä ja monista turkulaisista logoista tuttu.

Elokuvassa Sadan miekan mies Turun linna esiintyy vain pahvimallina, sen sijaan Paraisilla sijaitsevalla Kuitian  kartanolla oli huomattava rooli, samoin Luostarinmäen käsityöläismuseolla.

Kartanosarjaan päästyämme on mainittava Uudenmaan Siuntiossa sijaitseva Suitia, jonka rooleihin kuuluvat osat elokuvissa Tähdet kertovat, komisario Palmu ja Linnaisten vihreä kamari.

6 kommenttia:

Salme kirjoitti...

Taidat olla oikeassa. Turun linna on päässyt vain sivurooleihin. Muistan Risto Astikaisen ohjaaman Nuijasodan (1993) kuvaukset, kun esilinnan piha oli niin täynnä savua, etteivät porukat osanneet mennä portista ulos.

Kari Hintsala kirjoitti...

Muistan kyllä tuon kohtauksen esilinnan pihalla: paljon oli tavaraa, ihmisiä ja hevosia. Sisällä ei taidettu kuvata mitään?

Astikaisen Suomen itsenäistymisestä kertonut sarja "Veijareita ja leijona" oli kyllä parempi. Siinä oli vanhoja valokuvia tuotu nykyhetkeen teknisin kikoin. Olisikin hauska nähdä uusintana miten se on kestänyt aikaa. Muistaakseni se tehtiin itsenäistymisen 80-vuotissyklin kunniaksi eli esitettiin 1997-98.

Salme kirjoitti...

Sturen kirkossa kuvattiin "Kaarle herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista"-kohtaus Edelfeltin maalauksen mukaisesti. Filmin kohtauksesta on kuva Turun maakuntamuseon julkaisussa Turun linna (2000).

Nina kirjoitti...

Astikainen teki kuvauksia Nuijasotaansa varten myöskin länsitornissa. Monen sadan vuoden jälkeen puolustustorni oli taas oikeassa käytössä, kun tykit ryskivät "tulta" vihollisen niskaan.
Muuten olen samaa mieltä olavinlinnasta. Turun linnassa työskentelevän on sitä vaikea tunnustaa, mutta Olavinlinna on ehdottomasti autenttisin (lue vaikuttavin)Suomen linnoista. Niillä kohdin, missä oopperan rakenteet eivät haittaa linnaan tutustumista.Turku tietenkin paras ja rakkain.

Anonyymi kirjoitti...

Turun linna esiintyy sentään kansainvälisessä agenttiseikkailussa nimeltä Miljoonan dollarin aivot. Mikä taas katsojamäärässä lyö kaikki muut. Tuli talvella myös televisiosta.

Kari Hintsala kirjoitti...

Hienoa, piste Turulle! Katsoin elokuvan trailerin (tms.) Youtubesta ja tuli hämärä etiäinen että olisin nähnyt siitä pätkän telkassa ja todennut että touhu oli aivan liian outoa makuuni. Missasin siis Turun linnan, mutta ilmeisesti se vain vilahti taustalla?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...