lauantai 15. kesäkuuta 2024

Vesibussilla Ruissaloon

Fölin vesibussit ovat kulkeneet kesäisin jo useamman vuoden. Mikkelin lahja Turulle, M/S Jaarli, aloittaa päivittäisen liikennöinnin Martinsillan kupeesta klo 11.

Vesibusseissa maksetaan samoin kuin muissakin Fölin ajoneuvoissa.

 

Keskiviikkona ei väkeä vielä paljonkaan tullut ensimmäiseen vuoroon, eipä tässä varsinainen lomakausi saati helteet olleet vielä alkaneetkaan (jollei lasketa niitä toukokuun poikkeushelteitä).

Ja niin erkaannuttiin itärannalta.


Vepsään suuntaava M/S Lily lähti samaan aikaan (vanhemmassa postauksessa punaisena, nyttemmin sinisenä).


S/S Ukkopekka odotti vielä vuoroaan, sekin aikataulun mukaan klo 11.


Poikittaisliikennettä hoitava föri saa kiltisti odotella meitä pitkin jokea purjehtivia.


Aurajoen nähtävyyksiähän ovat mm. purjelaiva Sigyn, oikealla näkyvä Harmonia ja miksei myös joelle hyvin näkyvä energialaitoksen piipun Fibonacci Sequence 1–55 (joka muuten on ollut esillä jo 30 vuotta)

Ensimmäinen pysähdys oli Forum Marinumin kohdalla.


Suomen Joutsen perän takana, kuvan pienistä aluksista keskimmäinen, Pikku-Föri, hoitaa isonveljensä tavoin poikittaisliikennettä joen yli kesäisin.


Forum Marinumin muuta museolaivastoa, kaikki tutustumisen arvoisia. Sotalaivoissa riittää portaikkoja ja sopukoita koluttavaksi. Myös S/S Borella on oma museonsa. Mainiota lounasta ei enää näin keskikesällä saa, mutta perässä oleva Cafe Navigare palvelee.



Joen suulla tuli vastaan Jaarlin kumppani vesibussina, M/S Ruissalo.

Turun sataman vanha, vuoden 1952 olympialaisiin rakennettu matkustajaterminaali on jo kadonnut. Sen taideteokset kuitenkin pelastettiin odottamaan uuden terminaalin rakentamista.


Ennen kansanpuistoa pysähdytään joko Ruissalon telakalla tai Pikisaaressa, tällä kertaa jälkimmäisessä.


Sitten olikin vuorossa päätepysäkki, Ruisssalon kansanpuiston laituri.


Suurimmalle osalle suomalaisia jo 1800-luvun puolestavälistä perityvä kansanpuisto on kai tuttu Ruisrockin tapahtumapaikkana, mutta kahvilassa voi muina aikoina nauttia kalakeittolounaan...


ja tehdä mielensä mukaisen kävelyretken historiallisten  ja luonnonnähtävyysten pariin.




Ruissaloa ei voi liikaa suositella, siellä voi tallustella tai pyöräillä loputtomiin, mutta nyt palasin jo Jaarlin seuraavalla vuorolla.


Paluumatkalla poikettiin Ruissalon telakan laiturissa.


Paluumatkalla ylös Aurajokea tuli huomattua että viime talvena jäihin ruhjoutuneen ravintolalaiva Espositon tilalle förin kylkeen oli tullut Rosita, jolla aikoinaan seilattiin Muumimaailman kylkiäisenä toimineeseen Väskin seikkailusaareen.


Ja niin oltiin taas takaisin Myllysillan kupeessa, josta kulkeekin bussireitti suoraan kotiin Halisiin.

Muista jokiristeilyjä blogissa:

Väinäjoki

Seine

Thames


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...