Kaunista ja kauheaa

Peter Englundin Sodan kauneus ja kauheus ilmestyi 2008, ja julkaistiin suomeksi (kääntäjänä Seppo Hyrkäs) seuraavana vuonna. Kirjan alaotsikko on 215 lyhyttä lukua ensimmäisestä maailmansodasta, ja nimensä mukaisesti se koostuu yhtä monesta numeroidusta 2-6 sivun mittaisesta luvusta, tiukan kronologisesti edeten, ryhmiteltyinä kalenterivuosittain. Kunkin vuoden lopussa on myös kuvaliite kuvatuista taisteluista.

Luvut kertovat kiakkiaan 19 henkiön kokemuksista sodan aikana kirjeisiin, päiväkirjoihin ja muistelmiin perustuen. Suoria sitaatteja on vain osa, suurimmalta osin teksti on Englundin tulkintaa, eli tämä ei täysin autenttisesti ole "ääniä sodasta" -kirja.

Henkilöistä suurin osa on sotilaita tai lääkintähenkilöstöä, miehiä ja naisia, ja edustettuina ovat eri maat ja eri rintamat aina Itä-Afrikkaa myöten. Vain kaksi, saksalainen koulutyttö ja ranskalainen virkamies, eivät missään vaiheessa joudu rintamalle. Varsin odotetusti mielialat muuttuvat alun innostuksesta turtumukseen, sotaväsymykseen ja suoranaiseen kapinointiin. Kahta lukuun ottamatta kaikki henkilöt selviävät hengissä, kaatuneiden ajatukset tiedämme vain heidän lähettämistään kirjeistä. Suomen osalta kirjan tutuin hahmo on Venäjän armeijassa palvellut ja sittemmin itsenäisessä Suomessa kenraaliksi ylennyt Paul Von Gerich. Lähteinä ovat olleet von Gerichin muistelmat ja Lars Westerlundin hänestä kirjoittama elämäkerta.

Koska kokemukset on koottu valtaosin muistelmista, osin vuosikymmeniä myöhemmin, on vaikea sanoa miten paljon niissä on sodan lopputuloksen tuomaa jälkiviisautta. Varsinkin ranskalaisvirkamiehen kyynisyys on kuin suoraan 2000-luvun alun sodanvastaisesta sarjakuvasta. Tosin ensimmäisestä maailmansodasta on vaikea kirjoittaa ilman melankoliaa ja sense of loss -fiilistelyä. Sanomattakin on selvää että kokemuksissa koostuu sodan kauneus eikä kauheus (ruotsinkielinen nimi rinnasti kauneuden ja surun, Stridens skönhet och sorg). Varsin alleviivaava on kirjan viimeinen sivu, jossa eräs Flanderissa palvellut (mutta ei muutoin kirjassa esiintyvä) saksalaissotilas muistelee sodan loppua sotasairaalassa ja päättää sen sanoihin "Seuraavina päivinä pääsin selville myös omasta kohtalostani... minä päätin ryhtyä poliitikoksi." Arvannette sotilaan henkilöllisyyden.

Kirjan henkilöiden kohtaloiden seuraaminen pitää kyllä otteessaan, mutta yli 600-sivuisena opuksessa olisi ollut tiivistämisen varaa. Englundin 1600-luvusta kertovien kirjojen panoraamaa ei tässä päästä lähellekään, ja kirja vertautuukin enemmän aikaisempaan Kirjeitä nollapisteestä -teokseen. Ensimmäisen maailmansodan 100-vuotismuiston vuosina näyttää julkistun oma laajennettu versio jokaisesta vuodesta, ja lukuja kertyneen peräti 478.