maanantai 18. syyskuuta 2017

Musée du Cinquantenaire

Museon erikoinen nimi juontaa siitä että se avattiin Belgian itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuonna 1881. Museo sijaitsee kuvassa näkyvästä riemukaaresta oikealle. (vasemmalla on sotamuseo).


Jonkinlainen kansallismuseohan se on, ja kokoelmat valtavat. Sisään tultuamme eksyimme kuitenkin vaihtuvaan näyttelyyn taskukelloista ja niiden roolista 1650-1850.




Perusnäyttelyn huonekalut ym. kulttuurhistoriallinen esineistö toivat mieleen Amsterdamissa nähdyn.





Roomalainen legioonalainen ja germaanisoturi johdattivat antiikin ja varhaiskeskiajan arkeologisten löytöjen pariin.



Esineiden lisäksi...





näyttely perustui 1:1 ennallistuksiin.




Myös useampi kansainvaellusajan hautalöytö oli ennallistettu.



Museo käsittää myös muinaiskulttuurien (Assyria, Egypti) ja Euroopan ulkopuolisten kulttuurien (Aasia, Oseania, Amerikka) kokoelmat, mutta niiden kohdalla alkoi jo kansallismuseoväsymys painaa. Kaikkea on ja paljon, paikkaa voi suositella melkein mistä tahansa menneisyyden kaudesta tai alueesta kiinnostuneelle, melko varmasti jotain kiinnostavaa löytyy.







Ja, kuten aina käy, vielä pois lähdettäessä bongattiin käytävällinen kulttuurihistoriallisia interiöörejä.




.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...