sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Cathédrale Saints-Michel-et-Gudule de Bruxelles

Brysselin tuomiokirkko on omistettu Pyhälle Mikaelille ja meillä hieman tuntemattomammalle Pyhälle Gudulalle. Tämän tyyliltään ranskalaista ja brabanttilaista gotiikkaa olevan katedraalin edessä puolestaan komeilee kuningas Baudouin.


Pääsisäänkäynnin yläpuolisia veistoksia.


Päälaiva länteen päin...


ja alttari.


Vaikuttavat urut ovat vasta vuodelta 2000.


Komein taideteos on kylläkin tämä Hendrik Frans Verbrugghenin 1699 valmistuma saarnatuoli, jonka veistokset kuvaavat Eevan ja Aatamin karkotusta paratiisista.










1600-luvulta olivat myös kirkon rippituolit.


Veistos Pyhän Mikaelin muistoksi...


ja lohikäärmehän siinä sai taas runtua.


Kasteallas...


jonka delfiineistä piti ottaa lähikuva koska Pinterest.


Kirkkoon on haudattu udeampikin Brabantin herttua, tässä muistotaulu yhdelle heistä, Juhana I:lle, jnka ansioiksi tekstissä mainitaan mm. voitto Worringenin taistelussa 1288. Ehkä ei niitä meille tunnetuimpia kahakoita tuo, vaikka wikipedia sen yhdeksi keskiajan suuremmista mainitseekin.


Kirkon sivulaivassa olisi ollut maksulinen museo tai aarrekammio, mutta valiettavasti kummallakin kerralla kirkossa käydessämme se oli kiinni, vastoin kyltissä kerrottua aukioloaikaa.


Sen sijaan eurolla pääsi automaattiportista rakennuksen alta löytyneisiin kerrostumiin, joissa oli pieni näyttely kirkon varhaisista rakennusvaiheista..





.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...