Mutta ei säännöistä sen enempää, tässä hieman usvainen (olisiko Välimeren ohutta yläpilveä) kuva koko Sisilian saaresta. Vasemmassa alakulmassa pitkä rivi akselin antautuneita tai tuhoutuneita joukkoja.
Kuten näkyy, tilanne on heinä-elokuun vaihteessa historiankirjoista tuttu: Montgomeryn britit pitelevät pihdeissään akselin pääjoukkoja, ja amerikkalaiset vilistävät ympäri saarta. Ns. counter clutter onkin brittien lohkolla melkoinen:
Catanian tasangon länsiosaan jo saarretut akselin joukkojen rippeet onnistuivat tuplavuoron saatuan raivaamaan itselleen huoltotien auki pian kuvan ottamisen jälkeen.
Länsipää, kuten suurin osa saaren sisäosastakin, on jo Pattonin amerikkalaisten hallussa. Akselin joukot sinnittelevät vielä Palermossa.
Tavoitteena on Messina jonne pitäisi ehtiä ennen pelin loppua, mieluusti jo paljon aikaisemminkin. Akselin tarvitsee vain viivyttää liittoutuneiden etenemistä, ja pelastaa lopussa mahdollisimman moni yksikkö manner-Italian puolelle.
Saaren länsipäässä olevissa Trapanin ja Marsalan satamakaupungeissa käytiin vuoden 2012 risteilyllä. Sen tutumpi ei Sisilia omakohtaisesti ole, mutta sotanäyttämöönhän voi aina eläytyä kirjallisuuden avulla. Sisilian taisteluista on totta kai oma Ospreyn Campaign-sarjan opus:
Perusteellisempi kuvaus taisteluista on Rick Atkinsonin The Day Of Battle: The War in Sicily and Italy 1943-44, keskimmäinen osa hänen Liberation Trilogystään.
Sisilian vanhempaan historiaan olisi voinut eläytyä viime kesänä British Museumin näyttelyssä Sicily: Culture and Conquest. Sinnepä asti ei tullut päästyä, mutta näyttelyjulkaisunhan aina saa tilattua:
Näyttely ja sen julkaisu keskittyivät kahteen Sisilian historian kultakauteen, antiikin kreikkalaisten valtakauteen, sekä keskiajan normannikuninkaiden aikaan. Blogissa on edellisestä ollut esimerkkinä Waltarin Turms kuolemattomastakin tuttu Erice, ja jälkimmäisestä kuningas Roger II:n viitta.
1 kommentti:
Vaivaakohan kaponieristia jonkinlainen ennenaikainen vanheneminen, kun valittaa sääntöjen määrästä. Kyllä sitä nuorena miehenä luki sääntöjä vaikka kuinka paljon. Itse sarjan sääntöjä on toki runsaasti, mutta sarjan idea on nimenomaan, että pelikohtaisia sääntöjä on hyvin vähän, muuten samoilla säännöillä pystyy pelaamaan kaikkia sarjan pelejä.
Sisilia II:n pelikohtaisia sääntöjä on oikeastaan aika vähän, piirun verran alle neljä sivua. Näistäkin kuluu iso osa lähes vakiona oleviin määrityksiin kartan ulkopuolisista alueista, eri kansallisuutta olevien joukko-osastojen yhteistyön rajoituksista ja joihin optionaalisiin ilmasääntöihin.
Itse pidän OCS-sarjasta paljon, koska siinä joutuu tyytymään epätäydellisiin ratkaisuihin, mikä kuvastaa oikein hyvin sodan kaoottisuutta. Lainaan Helmuth von Moltke vanhempaa "Kein Operationsplan reicht mit einiger Sicherheit über das erste Zusammentreffen mit der feindlichen Hauptmacht hinaus", mikä nykyään tunnetaan lyhentyneenä englanniksi "No battle plan survives contact with the enemy".
Mitä pelin kulkuun tulee, yhdysvaltalaisten eteneminen oli lähes koko heinäkuun toivottoman hidasta, joten olen akselin joukkojen pelaajana saanut kaikki ns. situational-pisteet. Brittien lohkolla vain kulutus on ollut sitä luokkaa, että taidan olla häviämässä ns. tally-pisteet eli kuinka paljon saan vedettyä joukkoja mantereelle. Edelliskerralla oli jo avaamassa vaatimassa tappioni takia revanssia, kun Kari ehti ensin, koska hänen mielestään liittoutuneet ovat häviämässä. Pelisarjan alkuperäinen kehittäjä Dean Essig on todennut, että hän on onnistunut pelin suunnittelemisessa, jos molemmilla osapuolilla on tuntu, että on häviämässä :-)
Lähetä kommentti