Homma aloitetaan kaivamalla astalot esiin kuljetuspakkauksistaan. Todettakoon jo tässä vaiheessa että osion esineet ovat Turun museokeskuksen ja Kansallismuseon kokoelmista.
Näyttelykuraattori on jo piirtänyt alustavan esinesijoittelun, jonka pohjalta konservaattorit ja museomestarit lähtevät liikkeelle.
Salkoaseiden ripustuksen kiinnittäminen varmistetaan yleisön katseelta piiloon jäävin ratkaisuin.
Esineille on jo etukäteen rakennettu erilaisia tukia ja telineitä. Tarvittaessa esillepanoa viritetään lisää vaikkapa langalla.
Jos nyt ketä museoscenen näyttelynrakentamista vähänkään tuntee, niin hommahan menee näin: kuraattorin, ja meidän muiden tutkijapuolen ihmisten tehtävänä on hankaloittaa kädentaitoisempien kollegoiden elämää määräämällä kaapin paikka, eli mikä esine mihinkin kohtaan tarkkaan ottaen tulee, "sentti vasemmalle, tai ehkä kuitenkin kaksi oikealle". Ihailtavan kärsivällisiä ovat kuitenkin nämä meidän konservaattorit ja museomestarit.
Työmaavalon raaka valaistus ei vielä tee esineille oikeutta, sitä tekee vasta varsinainen näyttelyvalaistus, jonka säätäminen on rakentamisen viimeinen vaihe. Kävijöinä tulette näkemään nämä esineet aivan toisessa valossa. (Kuvassa kuraattori viimeistelemässä esinesijoittelua, ne kuuluisat viimeiset sentit ja millimetrit.)
Kosketusnäyttöjen tekstit tulevat kertomaan uskonsotien pauhusta, mutta tässä muutama rakentamisen aikana syntyneistä omista mielikuvistani.
Sotaan puhtaan uskon puolesta, kukin omansa. Salkoaseiden varret tuntuvat lähtevän suoraan Kustaa Vaasan ja Kristiina-kuningattaren Raamatuista, joista "Jumalan sanaa tuli Ruotsin valtakunnassa puhtaana saarnattaman".
Keihäsmiesneliöiden piikkimetsien kurinalaista symmetriaa.
Hilparein aseistautunut jalkaväki pysäyttää burgonetin, teräshansikkaiden ja sotavasaran symboloiman ratsumiehen.
Hilparit näin päin, jotta valmistusleimat näkyvät katsojalle, ja koska juuri koukulla vedettiin ratsastaja satulasta, ja lopetettiin sen jälkeen kirveellä ja piikillä.
Ja lopuksi, kun edellä mainittu armoton työmaavalo käytössä kerran oli, kuvasin myös kilven...
ja vallipyssyn...
valmistajanleimoja, koskapa tiedän joukossanne olevan niitä arvostavia hifistelijöitä. Erottuvatko ne sitten, kuten hilpareidenkaan leimat, näyttelyvalaistuksen himmeän hivelevässä hehkussa, saamme nähdä avajaisissa.
4 kommenttia:
Kyllä, leimat ja kaiverrukset on aina mielenkiintoisia. Hmm, hyödylliseltä vaikuttaisi tämäkin näyttely. Saisin tästä oivallisen vastaparin luterilaisuuden ja ortodoksisuuden tarkasteluun kenties omassakin blogissa näiden Venäjän ja Ruotsin rajataisteluiden myötä... Onneksi on hyvin aikaa suunnitella visiittiä. Näyttää olevan esillä vuoteen 2018 saakka.
Ties vaikka olisi pitempäänkin, mutta älä laske sen varaan. Tervetuloa Turkuun! :-)
Mutta itse asiassa kannattaa hieman viivytellä ja tulla maaliskuun jälkeen jolloin esillä on myös näyttelyn johdanto-osuus joka kertoo Suomen kristillistymisestä keskiajalla.
Pitänee siis viivytellä ja katsoa sellainen ajankohta mikä passaa töistä irrottautumiseen. Ja katsoa mitäs muuta Turulla olisi tällä kertaa tarjota museokentällä.
Lähetä kommentti