keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Berliinin luonnonhistoriallinen museo

Myös Museum für Naturkundessa käytiin 2011. Se sijaitsee vanhalla "itäpuolella", ja aukeni yleisölle jo 1889. Sisällä on, kuten asiaan kuuluu, dinosauruksia.





Ennen oli haitkin suurisuisempia.


Oli siellä ihan nykyotuksiakin.



Ötököitä valtavasti suurennettuina.




Yksi huone oli täynnä spriihin säilöttyjä näyteitä.


Erikoisnäyttelyn teemana oli vat sulat ja siivet - siis linnut.



Paleontologin työkaluja.


Paleontologiaan saivat ottaa tuntumaa myös kävijät, lähinnä kai pienemmät sellaiset.


Lopuksi kuva museon ulkopuolelta, osaksi siksi että siinä on delfinejä ja osaksi nostalgisena muistutuksena siitä että museon jälkeen seurueemme poikkesi kahvilaan, josta sain elämäni suurimman ja parhaimmale maistuneen lattemukillisen (tai pikemmin -sangon).

.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...