Eeva Johansson käsittelee Turun rahoja pohjoismaisissa löydöissä ja mikäs sen mielenkiintoisempaa kuin nämä 1400-luvun penningit, abot (arvo 6, myöhemmin 4 penninkiä) ja aurtuat (8 penninkiä) - mutta miksi aurtua kirjoitetaan nykyään vaikeasti taipuvassa muodossa aurto?
Frida Ehrnsten puolestaan kysyy metallinetsintälöytöihin viitaten hukkuuko museovirasto kolikoihin, ja vastaa ettei ei, ja itse asiassa (pääasiassa hopeiset) kolikot eivät tässä se ongelma olekaan vaan kaikki kiireellistä konservointia kaipaavat rautaesineet. Vertailukohtien Tanskan ja Englannin löytömääriä ei todella olla lähelläkään, eikä sellaisten rekisteröimiseen olisi resurssejakaan. Englannin Portable Antiquities Schemen käytössä on 58 henkilötyövuotta, asia josta loppuun saneerattu museovirasto voi vain haaveilla. Metallinetsijät ovat huomattavasti kartuttaneet rahakammion viikinkiaikaisten rahojen kokoelmaa (ja silti puhutaan vain kymmenistä rahoista), mutta keskiaikaiset rahat ovat pysyneet harvinaisina. Valtaosa rahalöydöistä on varhaisen uuden ajan vähäarvoisia kuparirahoja, suorastaan massatavaraa. Voi tosiaan kysyä Ehrnstenin tavoin onko ns. 100 vuoden säännössä järkeä.
Tuija Vuorisen genderarkeologinen kurkistus Naantalin birgittalaisnunnien maailmaan kertoo nunnien eläneen eristettyä muttei suinkaan askeettista elämää. Jos joissain europpalaisissa naisluostareissa pyhyyttä tavoiteltiin hygienian puutteella ja nälkiintymisellä, ei Naantalissa näin ollut. Pyhä Birgitta itse oli katsonut että parhaiten Jumalaa palveli terve ruumis ja hyvinvoiva yhteisö. Myös lukutaitoa ja oppineisuutta arvostettiin. Naantalin luostari tunnettiin myös käsitöistään, mistä mieleeni muistui että museomme kokoelmissa on tekstiilejä, jotka perimätieto liittää heihin. Pitääpä tutkia asiaa tarkemmin.
Turun keskiaikaista keramiikkaa on tutkittu paljonkin, mutta Emma Hartikka on gradussaan perehtynyt varhaisen uuden ajan keramiikkaan: fajanssiin, posliiniin ja piiposliiniin, niin arkeologisen löytömateriaalin kuin perunkirjojen kautta. Turkulaistalouksien keramiikan laatu ja arvo näyttää nousseen muun vaurastumisen mukana, pysyen silti vaatimattomana 0,1 % luokassa kuolinpesien kokonaisvarallisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti