Kirjoittamisesta kevyesti

Aboa Vetus & Ars Novan ja Turun historiallisen yhdistyksen yhdessä julkaisema Kirjain kerrallaan - Lukemisen ja kirjoittamisen jäljet liittyi AV&AN:n samannimiseen näyttelyyn, joka harmi kyllä ehti päättyä ennen kuin julkaisu ehti ulos. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä tässä on hyvä populaariteos aiheesta niille, joilta vaikkapa Markus Heikkilän toimittama Kirjallinen kulttuuri keskiajan Suomessa jäi liian raskaana kesken (ja tietysti viittaan tässä lähinnä itseeni).

Populaarius näkyy siinäkin että useat artikkelit ovat vain parin sivun mittaisia, kuten Ilari Aallon jo blogista tuttu juttu tiilentekijän kirveenkuvalla merkitsemästä tiilestä. Muita lyhyempiä artikkeleita on mm. sinettien kuvakielestä, keskiaikaisista kopiokirjoista, Naantalin Jöns Buddesta ja Suomen vanhimmasta kalenterisauvasta (joka muuten on Pariisissa).

Kirjoittaminen on siis ymmärretty laajasti, ja pitempinä artikkeleina on käsitelty mm. suomalaisia puumerkkejä. Tuija Laine kirjoittaa artikkelissaan uuden ajan alun Suomesta minulle ennestään tuntemattomasta ilmiöstä, Pohjanmaan mystikoista, jotka jäljensivät itselleen tärkeitä (mutta kiellettyjä) teoksia kirjoittamalla ne käsin mutta painetun kirjan muotoon painoteknistä stylisointia myöten.

Janne Harjula on kirjoittanut parikin pidempää artikkelia, ja keskiajan kirjoitusvälineistä ja -alustoista arkeologisen tutkimuksen valossa kertova on juuri nyt ajankohtainen. Viikonloppuna on nimittäin Turun linnan ritaripäivät, joiden teemana on mm. kirjoittaminen, ja esillä todellinen kirjoittamisen mobiilisovellus eli vahataulut kirjoituspuikkoineen (stylus). Sellaisia kauppiaat Turussakin keskiajalla kantoivat koristelluissa nahkakoteloissa, jotka kooltaan vastasivat nykyisiä älypuhelimia ja olipa niillä vastaava statusarvokin.

Kirja on kuvitettu esinekuvin (monet löytöjä nimenomaan Turusta) sekä Riikka Soinisen ligne claire -henkisillä piiroksilla.