Museo esittelee nimenomaan Brittein saarten taidetta uuden ajan alusta nykypäiviin. Lainakameralla kuvatessa menivät kuvat pipariksi, joten tässä vain yksi todisteena siitä että aika taidemuseomaista sisällä oli.
Porrasaulan vinhaa lattiaa.
Rumpali oli jo uudempaa taidetta.
Varsinkin pre-rafaeliiteilta oli todella komea valikoima teoksia, mutta itselleni ehkä tunnetuin museon teos oli modernin taiteen klassikko, David Hockneyn Mr and Mrs Clark and Percy. Museon sivuilla on tietokanta eli teoksia voi katsella senkin avulla.
Niukan postauksen täydennykseksi muutama uudempi ulkoveistos Lontoon kaduilta. Hyppäävä pojannaskali Chelseassa.
Trafalgarin aukion itäpuolella sijaitsevan St Martin-in-the-Fieldsin oven edessä oli tällainen kivipaasi.
Lähempää katsoen siellähän oli vauva!
Katutaidetta. Leijuvien Yodien lisäksi National Galleryn edessä oli monenlaista esiintyjää, ja mm. nämä lippumaakarit.
2 kommenttia:
Voihan Lontoo kuinka nämä postaukset huutavat nimeäsi! Kyllä tuonne on vielä päästävä.
Se on aina käymisen arvoinen kaupunki! :-)
Lähetä kommentti